3. marraskuuta 2016

Ira Vihreälehto: Tuntematon sotavanki

Kuva kustantajan sivuilta.
Iran isoäiti oli jatkosodan aikaan töissä Otavan koulutilalla, jossa oli työssä myös heimosotavankeja. Isoäiti kuoli melko nuorena, ja yritti vielä viimeisillä voimillaan kertoa Iran isälle, että hänellä on jotain kerrottavaa. Voimat kuitenkin loppuivat kesken, ja Iran isä sai kuulla perunkirjoituksessa, ettei hänen isänään pitämä mies oikeasti olekaan hänen isänsä. Iran oikea isoisä oli joku Otavan koulutilan sotavangeista, mutta kukaan ei tiedä kuka heistä.

Iran isoisän henkilöllisyys pysyy suvun mysteerinä vuosikymmenet, kunnes Ira lopulta päättää alkaa selvittää asiaa. Nykyiset sukututkimuksen apuvälineet ovat kehittyneitä ja esim. DNA-tutkimusten kautta on mahdollista saada selville kaukaisiakin sukulaisia, mutta toisaalta lähes kaikki muistelijat ovat jo kuolleet ja heidän mukanaan on kuollut paljon tietoa. Ira tukeutuu isoisänsä etsinnässä moniin menetelmiin pölyisistä arkistoista venäläiseen facebookiin asti ja kuvaa selvitystyönsä edistymistä kirjan edetessä.

Sukututkimus kirjan aiheena ei välttämättä kuulosta kovin houkuttelevalta, ainakaan jos tietää että aihe ei kosketa omaa sukua tai kotiseutua. Tässä kirjassa tutkimuksen prosessi on kuitenkin kirjoitettu auki vähän kuin päiväkirja, kirjoittaja jakaa omia ajatuksiaan ja tunteitaan tutkimuksen eri vaiheissa. Välillä ollaan innostuneina uuden johtolangan äärellä ja välillä nieleskellään pettymyksen kyyneleitä, kun lupaavasti edennyt selvityslinja päättyykin umpikujaan. Ira saa tutkimuksensa aikana myös hurjasti apua tuntemattomilta ihmisiltä niin Suomesta kuin ympäri maailmankin.

Kirja on minusta hyvin kirjoitettu ja loogisesti etenevä kokonaisuus. Tutkimuksen edistymisen kuvauksen lomassa kerrotaan yleistä tietoa jatkosodan sotavangeista ja sen ajan ihmisistä ja elämästä. Lukijaa myös muistutettiin siitä, että 1940-luvun ihmisen toimia ei voi täysin ymmärtää nykyajan ihmisen kokemustaustalla, sillä ajat olivat tuolloin ihan erilaiset. Pelkästään jo sota-aika on sellainen, mihin monikaan nykysuomalainen ei pysty eläytymään ja sen lisäksi 1940-luvun Suomessa oli ihan erilainen asenneilmapiiri ja sosiaalinen kontrolli kuin nykyään. Vaikka kuinka yrittäisimme ajatuksissamme päästä iso- ja isoisovanhempiemme nahkoihin, ei oma ajatusmaailmamme voi mitenkään täysin ymmärtää sitä, millaista elämä tuolloin oli. Eläytymistä on kuitenkin hyvä yrittää ja pitää samalla mielessä omat rajoituksensa. Hedelmällisintä on mielestäni olla kiinnostunut, tutkia ja tutustua ja ihmetellä menneitä aikoja, kunhan ei ala moralisoida tuon ajan ihmisten käyttäytymistä oman aikamme arvoja ja ilmapiiriä mittapuuna käyttäen.

Pidin eniten kirjan ensimmäisestä puolikkaasta, jossa kuvattiin "perinteistä" historian tutkimista. Ira kolusi paljon arkistoja ja loi niiden pohjalta kuvaa siitä, keitä isoisäkandidaatit olivat ja millaisen elämän he asiakirjatiedon perusteella olivat eläneet ennen ja jälkeen sotavankeuden. Arkistojen tutkimisen lomassa Ira sai paljon apua muilta ihmisiltä, jotka olivat etsineet tietoa jatkosodan heimosotavangeista ja heidän vaiheistaan. Facebook ja venäläinen facebook VK olivat myös Iran työkaluja, kertomansa perusteella hän on ollut yhteydessä suureen määrään ihmisiä sekä kotimaassa että Venäjällä ja myös ympäri maailman.

Kirjan loppupuolella keskityttiin DNA-testien apuun sukututkimuksessa, ja tässä kohtaa kirjaa vähän pitkästyin. DNA-tutkimukseen liittyy paljon vieraita käsitteitä, ja hiukan viallisella hahmotuskyvylläni monimutkaisten sukulaisuussuhteiden kirjo oli hankalaa hahmottaa. Tämäkin osa oli toki mielenkiintoista isoisän etsimisen kannalta, mutta minusta tästä olisi voinut myös vähän tiivistää. Olisin kaivannut avukseni myös jonkinlaista sukupuun luonnosta tai jotain kaaviota isoisäkandidaateista, sillä Ivanit ja Andreit menivät jatkuvasti päässäni iloisesti sekaisin.

Kaiken kaikkiaan kirja oli hyvä lukukokemus. Lukiessa alkoi pitää Iraa jo vähän kuin omana tuttunaan, kun hän kertoi omasta taustastaan ja kokemuksistaan. Huomasin harmistuvani Iran puolesta kun jälleen yksi lupaava alku päättyikin umpikujaan. Kirjan kieli on sujuvaa ja historialliset taustatiedot on kerrottu havainnollisesti ja ymmärrettävästi, ja ne ovat relevantteja myös tarinan kannalta. Kirjan lopusta löytyy tiivis mutta hyödyllisen oloinen opas sukututkimuksen aloittamiseen.

Kiitos Ira kun jaoit sukusi tarinan ja oman matkasi iloineen ja suruineen meidän kanssamme!

2. marraskuuta 2016

Kirjamessukuulumisia

Kirjamessupäiväni ei sitten ollutkaan perjantai vaan sunnuntai, ja päivä meni muutenkin koko lailla eri tavoin kuin olin ajatellut. Unohdan aina miten valtavat Helsingin kirjamessut ovat ja miten paljon aikaa ihan siihen kiertelyyn ja hypistelyyn meneekään. Tällä kertaa lisämausteen toi 4 kuukautta vanha poikani ja vaunuilla messukansan joukossa sukkuloiminen. Messuseurana meillä oli siskoni, äitini ja tätini.

Kuten kerroin, olin etukäteen yliviivaustussin kanssa merkannut messuohjelmasta kaikki kiinnostavat ohjelmat, ja niitä oli tietysti koko päiväksi. Lopulta en ehtinyt kuuntelemaan niistä ainuttakaan, kun kiertely vei niin paljon aikaa. Pysähtelin aina siellä täällä kiertelyn lomassa kuuntelemaan haastattelunpätkän sieltä ja toisen täältä, mutta kaikki merkkaamani ohjelma meni tällä kertaa ohitse. Messuhallistakin jäi puolet koluamatta, olisin mieluusti tutkinut antikvariaattien tarjontaa mutta nyt ei aika riittänyt. Ruokapuolella sentään ehdimme pyörähtää. Ensi vuonna taidan varata kunnolla aikaa messuiluun, ainakin kaksi kokonaista päivää, jolloin voin viilettää osan ajasta itsekseni ohjelmalavalta toiselle ja silti kierrellä messualuetta myös jonkun kanssa. Ehkä otan ensi vuonna oikein huoneen hotellista ja vietän pienen kirjallisen miniloman.

Messualuetta oli kiva kiertää seurassa, koska osoittelin koko ajan ihania kirjoja muille. Itsekseen kiertämisessä tämä jakaminen jää kokonaan pois, tällainen jatkuva livevinkkaus oli tosi kivaa. Samalla sai tietysti itse paljon lukuvinkkejä muilta. Tällä kertaa kiinnitin enemmän huomiota myös lastenkirjallisuuteen ja etsiskelin "lukemista" myös pojalle. Sopivaa mutustelukirjaa ei kuitenkaan tällä kertaa löytynyt vaikka valikoimaa muuten olikin kyllä hurjasti.

Lapsen kanssa messuilu sujui yllättävän hyvin. En ole liikkunut pojan kanssa kovinkaan paljon julkisilla paikoilla, ja meidän vaunumme ovat maalaisoloihin suunnitellut (= isot eikä kovin näppärät pienissä sisätiloissa), joten pientä jännityksenpoikasta sillä saralla oli havaittavissa. Kaikki sujui kuitenkin hienosti, poika joko nukkui tai ihmetteli messuhälinää rauhaksiin vaunuissa, ja vaipanvaihdot ja syötötkin onnistuivat pienellä suunnittelulla hyvin. Oli kiva nähdä, että messuilla oli paljon muitakin vaunujen ja rattaiden kanssa liikkuvia, ja heistä sainkin hiljaista vertaistukea. Pelkään olevani muiden edessä ja muille häiriöksi vaunujen kanssa liikkuessa, mutta mukavasti vaunuille kuitenkin annettiin käytävillä tietä.

Olen kovin huono ottamaan kuvia, ja nytkin käytin puhelimen kameraa vain kiinnostavien kirjojen kuvaamiseen. Kuvan nappaaminen on paljon kätevämpää kuin nimen ja tekijän muistiin kirjoittaminen, eikä väärin kirjoittamisen riskiä ole. Tässä muutamia minua kiinnostavia kirjoja, joista tuli napattua kuva:  


Hiljaisissa on voimaa kertoo introverteista ekstroverttien maailmassa, Näin se päättyy on jonkun arvion mukaan hyvä lukuromaani, jossa yhtenä osana tarinaa on myös politiikka. Täällä taas on romaani, jossa Hitler herää nykypäivän saksassa. Kirjasta on tehty elokuva, joka oli hauska mutta joka kyllä laittoi myös ajattelemaan nykyajan ja 1940-luvun yhteisiä piirteitä. Elokuva oli muistaakseni Netflixissä. Ihmiskoe on jännitystä ja Kohtuuden kirja perehtyy äärimmäisyyden ilmiöön.

Oli siellä tietysti paljon muitakin kiinnostavia opuksia, ja jokaiselta osastolta olisi lähtenyt mukaan iso kasa kirjoja. Yritin jokaisen houkutuksen kohdalla hokea itselleni että kirjastosta saa, kaikkia ei tarvitse olla omana. Joko mantra tepsi tai sitten muistin alitajuntaisesti kaikki ne lukemattomat muuttolaatikot, jotka sisältävät lukemattomia kirjoja, jotka odottavat vielä purkamista koska meillä ei ole vielä kirjahyllyä. Otan säästäväisyyteni sitten ensi vuonna takaisin. :)