Kate Morton: Salaisuuden kantaja

Kuva kustantajan sivuilta
Mortonin uusin romaani liikkuu tuttuun tapaan eri aikatasoilla ja yllättää lukijansa monta kertaa. Tämä on kolmas lukemani Mortonin romaani, lukematta on ainoastaan Paluu Rivertoniin, joka sekin pitäisi kaivaa esille muuttolaatikoista ja lopulta lukea. Minusta tämä oli kuitenkin paras niistä Mortonin kirjoista jotka olen lukenut (moni muu on tämän uusimman kyllä lytännyt, mutta minulta on vielä tuo Paluu Rivertoniin lukematta!).

Kirja on jaettu neljään osaan, joissa tarinaa kuljetetaan aina jonkun päähenkilön näkökulmasta, vaikka jokaisessa osassa liikutaankin eri aikatasoilla. Punaisena lankana on Laurelin halu selvittää äitinsä menneisyyttä, jotta hän ymmärtäisi paremmin erään lapsuutensa kesäpäivän kamalia tapahtumia. Laurelin äiti on iäkäs eikä hänellä ole tarinan alkaessa paljon elinaikaa. Laurelille tulee siis kiire selvittää äitinsä historia.

Laurelin äiti Dorothy on elänyt nuoruutensa Lontoossa toisen maailmansodan aikana, ja tuolloin on tapahtunut jotain sellaista, joka johtaa kohtalokkaisiin tapahtumiin yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Laurel yrittää jäljittää äitinsä sodanaikaista elämää juttelemalla äidin tunteneiden ihmisten kanssa ja turvautumalla erilaisiin kirjastoihin ja arkistoihin. Lukija seuraa Laurelin selvitystyön edistymistä 2000-luvulla ja pääsee sen lisäksi kurkkaamaan sota-aikaan ja siihen mitä tuolloin todella tapahtui.

Tarina on jälleen erittäin koukuttavasti kirjoitettu ja se onnistuu harhauttamaan lukijaa moneen otteeseen. Lähellä loppua olin jo varma että arvasin tapahtumien oikean kulun, mutta matto vetäistiin kuitenkin vielä jalkojen alta. Tarina kulkee ehyenä, vaikka lukijaa heitelläänkin ajasta ja paikasta toiseen. Vuorottelu eri aikojen ja paikkojen välillä on luontevaa ja vaihtumiset tulevat sopivaan tahtiin.

Minä pidän tiiliskivistä, ja saattaa olla että Mortonit ovat siksi olleet minusta hyviä. Kerrontakin saa minun makuuni olla vähän laveaa kunhan kuvailu ei ihan mahdottomiin veny. Vaikka Salaisuuden kantajan tarina ei ole uskottavuudeltaan kovin kummoinen, pidin tätä oikein sopivana uppoutumiskirjana. Tälle lukijalle tähän hetkeen tämä oli erittäin sopiva kirja.

Luin tämän kirjan e-kirjaversiona, lainasin sen Helmet-kirjastojen huikeasta e-kirjavalikoimasta. Hetken jouduin kirjaa jonottamaan, mutta luulen että tavallisen kirjan jonotusaika olisi ollut vielä pidempi. Vaikka tämä on paksu kirja, sen lukeminen tabletilta onnistui hyvin. Matkalukemisena tabletti on tämän kirjan kohdalla se helpompi ja kevyempi vaihtoehto, vaikka minä luinkin tätä ihan vaan kotisohvalla. Suosittelen kokeilemaan kirjastojen e-kirjoja, niiden kokoelmat ovat laajentuneet viime aikoina kiitettävästi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Paluu Nummelan ponitallille