31. joulukuuta 2016

Heli Laaksonen: Lähtisiks föli?

Kuva kustantajan sivuilta
Olen lukenut jonkun Heli Laaksosen runokirjoista ja tykännyt. Yhteen aikaan minulla oli seinällä kehyksissä Laaksosen runopostikorttejakin, enää en muista mitä runoja niissä oli. Lähtisiks föli on vuodelta 2015 ja se tarttui mukaani kirjaston palautushyllystä. Kirja ei ole runokirja vaan koostuu lyhyistä luvuista, joista jokainen on otsikoitu "Mitä mää tiärän...". Omat lukunsa on esimerkiksi Salolle, matkustamiselle, Jyväskylälle, Markulle, rekoille, Enontekiölle ja keltuaiselle.

Murteeseen tottuminen kestää muutaman sivun verran, vaikka murre on itselle tuttuakin. Kieleen tottumisen jälkeen pystyin keskittymään täysillä ihanaan sisältöön, hyväntuuliseen jutusteluun. Samaistuin tekstiin monessa kohdassa, sillä minäkin haltioituisin jos näkisin sopulin ja minullekin autot ovat inhimillisiä olentoja. Suosikkilukuni käsitteli rekkoja: löytyisipä minusta sen verran rohkeutta että uskaltaisin risteillä Suomen halki tuntemattomien rekkakuskien kyydissä! Onneksi kirjojen kautta pääsee nojatuolimatkalle. :)

Pidin tätä kirjaa yöpöydälläni, iltalukemisena lyhyet hyväntuuliset luvut olivat juuri sopivia. Tosin välillä kävi niinkin, ettei kirjaa millään malttanut laskea käsistään, sillä luvut olivat niin lyhyitä että hyvin voi lukea vielä yhden tai kaksi tai kuusi. Pikkumiehen päiväunien aikanakin ehti hyvin lukea muutaman luvun. Tämä kirja sopii hyvin piristämään päivää tai haihduttamaan esimerkiksi jännityskirjan tiivistä tunnelmaa että saa unen päästä kiinni.

27. joulukuuta 2016

Ehdin lukea kirjan!

Blogi on viettänyt syys- ja talvihorrosta ja myös lukeminen on jäänyt kesän jälkeen vähän vähemmälle, siitä tuo tänään puoli vuotta täyttävä pikkumies on pitänyt huolen. Joulupäivänä ehdin kuitenkin lukea kokonaisen kirjan, ah mitä luksusta! Kirja oli Tess Gerritsenin Joka tulella leikkii, ja se oli ihan sopiva siihen hetkeen. Takakannessa tosin mainostettiin kirjan olevan hyytävä trilleri, ja vaikka jännitystä löytyi en silti ihan hyytäväksi sitä olisi itse kuvaillut. Kirja oli kuitenkin mielenkiintoinen yhdistelmä musiikkia, psykologiaa, matkailua, juutalaisvainoja ja toista maailmansotaa. Suosittelen tätä jos etsit pientä jännittävää välipalakirjaa.

Ensi vuonna aion osallistua aktiivisemmin Helmet-lukuhaasteeseen ja yritän löytää jokaiseen kategoriaan ainakin yhden kirjan. Tänä vuonna olen lähinnä lukenut mitä sattuu ja jälkikäteen katsonut, mihin kategoriaan kirja sopii. Olen myös ilmoittanut blogin mukaan Helmetin lukuhaasteeseen osallistuviin blogeihin. Lista mukana olevista blogeista julkaistaan samaan aikaan kuin itse haastekin, 30.12.2016. Lukuhaasteesta on tehty pieni tutkimus, josta löytyy tietoa täältä. Minusta hienointa on, että haaste on innostanut ihmisiä ympäri Suomen tutustumaan uusiin kirjoihin ja tarttumaan sellaisiinkin opuksiin, jotka normaalisti sivuttaisi. 

Lukuhaasteella on omat facebook-sivut, joilla käydään aktiivista keskustelua haasteen eri kohtiin sopivista kirjoista. Sieltä saa myös hyviä lukusuosituksia, kannattaa vilkaista vaikka haaste ei kiinnostaisikaan. Myös monessa kirjastossa nostetaan lukuhaastetta esille esimerkiksi kirjanäyttelyiden muodossa. Haaste on erinomainen tapa tutustua itselle vieraampaan kirjallisuuteen ja yllättyä positiivisesti!

Tänä vuonna sain luettua puolet lukuhaasteen kohdista, 25 eri kohtaa. Eniten kirjoja osui kategoriaan "Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aikaisemmin", siihen osui 35 kirjaa. Hyvänä kakkosena tuli kategoria "Kirjassa joku kuolee", 24 kirjaa, ja kolmantena kategoria "Vuonna 2016 julkaistu kirja", 19 kirjaa. Kaikkiaan olen tähän mennessä lukenut 57 kirjaa ja 18 802 sivua. Yöpöydällä on vielä yksi keskeneräinen kirja, voi olla että se ehtii mukaan tämän vuoden kirjanpitoon. Ensi vuodesta en uskalla heittää mitään arvauksia. Ehkä hyvä tavoite olisi etsiä ohuita kirjoja, jotka ehtii lukea pikkumiehen päiväunien aikana...

3. marraskuuta 2016

Ira Vihreälehto: Tuntematon sotavanki

Kuva kustantajan sivuilta.
Iran isoäiti oli jatkosodan aikaan töissä Otavan koulutilalla, jossa oli työssä myös heimosotavankeja. Isoäiti kuoli melko nuorena, ja yritti vielä viimeisillä voimillaan kertoa Iran isälle, että hänellä on jotain kerrottavaa. Voimat kuitenkin loppuivat kesken, ja Iran isä sai kuulla perunkirjoituksessa, ettei hänen isänään pitämä mies oikeasti olekaan hänen isänsä. Iran oikea isoisä oli joku Otavan koulutilan sotavangeista, mutta kukaan ei tiedä kuka heistä.

Iran isoisän henkilöllisyys pysyy suvun mysteerinä vuosikymmenet, kunnes Ira lopulta päättää alkaa selvittää asiaa. Nykyiset sukututkimuksen apuvälineet ovat kehittyneitä ja esim. DNA-tutkimusten kautta on mahdollista saada selville kaukaisiakin sukulaisia, mutta toisaalta lähes kaikki muistelijat ovat jo kuolleet ja heidän mukanaan on kuollut paljon tietoa. Ira tukeutuu isoisänsä etsinnässä moniin menetelmiin pölyisistä arkistoista venäläiseen facebookiin asti ja kuvaa selvitystyönsä edistymistä kirjan edetessä.

Sukututkimus kirjan aiheena ei välttämättä kuulosta kovin houkuttelevalta, ainakaan jos tietää että aihe ei kosketa omaa sukua tai kotiseutua. Tässä kirjassa tutkimuksen prosessi on kuitenkin kirjoitettu auki vähän kuin päiväkirja, kirjoittaja jakaa omia ajatuksiaan ja tunteitaan tutkimuksen eri vaiheissa. Välillä ollaan innostuneina uuden johtolangan äärellä ja välillä nieleskellään pettymyksen kyyneleitä, kun lupaavasti edennyt selvityslinja päättyykin umpikujaan. Ira saa tutkimuksensa aikana myös hurjasti apua tuntemattomilta ihmisiltä niin Suomesta kuin ympäri maailmankin.

Kirja on minusta hyvin kirjoitettu ja loogisesti etenevä kokonaisuus. Tutkimuksen edistymisen kuvauksen lomassa kerrotaan yleistä tietoa jatkosodan sotavangeista ja sen ajan ihmisistä ja elämästä. Lukijaa myös muistutettiin siitä, että 1940-luvun ihmisen toimia ei voi täysin ymmärtää nykyajan ihmisen kokemustaustalla, sillä ajat olivat tuolloin ihan erilaiset. Pelkästään jo sota-aika on sellainen, mihin monikaan nykysuomalainen ei pysty eläytymään ja sen lisäksi 1940-luvun Suomessa oli ihan erilainen asenneilmapiiri ja sosiaalinen kontrolli kuin nykyään. Vaikka kuinka yrittäisimme ajatuksissamme päästä iso- ja isoisovanhempiemme nahkoihin, ei oma ajatusmaailmamme voi mitenkään täysin ymmärtää sitä, millaista elämä tuolloin oli. Eläytymistä on kuitenkin hyvä yrittää ja pitää samalla mielessä omat rajoituksensa. Hedelmällisintä on mielestäni olla kiinnostunut, tutkia ja tutustua ja ihmetellä menneitä aikoja, kunhan ei ala moralisoida tuon ajan ihmisten käyttäytymistä oman aikamme arvoja ja ilmapiiriä mittapuuna käyttäen.

Pidin eniten kirjan ensimmäisestä puolikkaasta, jossa kuvattiin "perinteistä" historian tutkimista. Ira kolusi paljon arkistoja ja loi niiden pohjalta kuvaa siitä, keitä isoisäkandidaatit olivat ja millaisen elämän he asiakirjatiedon perusteella olivat eläneet ennen ja jälkeen sotavankeuden. Arkistojen tutkimisen lomassa Ira sai paljon apua muilta ihmisiltä, jotka olivat etsineet tietoa jatkosodan heimosotavangeista ja heidän vaiheistaan. Facebook ja venäläinen facebook VK olivat myös Iran työkaluja, kertomansa perusteella hän on ollut yhteydessä suureen määrään ihmisiä sekä kotimaassa että Venäjällä ja myös ympäri maailman.

Kirjan loppupuolella keskityttiin DNA-testien apuun sukututkimuksessa, ja tässä kohtaa kirjaa vähän pitkästyin. DNA-tutkimukseen liittyy paljon vieraita käsitteitä, ja hiukan viallisella hahmotuskyvylläni monimutkaisten sukulaisuussuhteiden kirjo oli hankalaa hahmottaa. Tämäkin osa oli toki mielenkiintoista isoisän etsimisen kannalta, mutta minusta tästä olisi voinut myös vähän tiivistää. Olisin kaivannut avukseni myös jonkinlaista sukupuun luonnosta tai jotain kaaviota isoisäkandidaateista, sillä Ivanit ja Andreit menivät jatkuvasti päässäni iloisesti sekaisin.

Kaiken kaikkiaan kirja oli hyvä lukukokemus. Lukiessa alkoi pitää Iraa jo vähän kuin omana tuttunaan, kun hän kertoi omasta taustastaan ja kokemuksistaan. Huomasin harmistuvani Iran puolesta kun jälleen yksi lupaava alku päättyikin umpikujaan. Kirjan kieli on sujuvaa ja historialliset taustatiedot on kerrottu havainnollisesti ja ymmärrettävästi, ja ne ovat relevantteja myös tarinan kannalta. Kirjan lopusta löytyy tiivis mutta hyödyllisen oloinen opas sukututkimuksen aloittamiseen.

Kiitos Ira kun jaoit sukusi tarinan ja oman matkasi iloineen ja suruineen meidän kanssamme!

2. marraskuuta 2016

Kirjamessukuulumisia

Kirjamessupäiväni ei sitten ollutkaan perjantai vaan sunnuntai, ja päivä meni muutenkin koko lailla eri tavoin kuin olin ajatellut. Unohdan aina miten valtavat Helsingin kirjamessut ovat ja miten paljon aikaa ihan siihen kiertelyyn ja hypistelyyn meneekään. Tällä kertaa lisämausteen toi 4 kuukautta vanha poikani ja vaunuilla messukansan joukossa sukkuloiminen. Messuseurana meillä oli siskoni, äitini ja tätini.

Kuten kerroin, olin etukäteen yliviivaustussin kanssa merkannut messuohjelmasta kaikki kiinnostavat ohjelmat, ja niitä oli tietysti koko päiväksi. Lopulta en ehtinyt kuuntelemaan niistä ainuttakaan, kun kiertely vei niin paljon aikaa. Pysähtelin aina siellä täällä kiertelyn lomassa kuuntelemaan haastattelunpätkän sieltä ja toisen täältä, mutta kaikki merkkaamani ohjelma meni tällä kertaa ohitse. Messuhallistakin jäi puolet koluamatta, olisin mieluusti tutkinut antikvariaattien tarjontaa mutta nyt ei aika riittänyt. Ruokapuolella sentään ehdimme pyörähtää. Ensi vuonna taidan varata kunnolla aikaa messuiluun, ainakin kaksi kokonaista päivää, jolloin voin viilettää osan ajasta itsekseni ohjelmalavalta toiselle ja silti kierrellä messualuetta myös jonkun kanssa. Ehkä otan ensi vuonna oikein huoneen hotellista ja vietän pienen kirjallisen miniloman.

Messualuetta oli kiva kiertää seurassa, koska osoittelin koko ajan ihania kirjoja muille. Itsekseen kiertämisessä tämä jakaminen jää kokonaan pois, tällainen jatkuva livevinkkaus oli tosi kivaa. Samalla sai tietysti itse paljon lukuvinkkejä muilta. Tällä kertaa kiinnitin enemmän huomiota myös lastenkirjallisuuteen ja etsiskelin "lukemista" myös pojalle. Sopivaa mutustelukirjaa ei kuitenkaan tällä kertaa löytynyt vaikka valikoimaa muuten olikin kyllä hurjasti.

Lapsen kanssa messuilu sujui yllättävän hyvin. En ole liikkunut pojan kanssa kovinkaan paljon julkisilla paikoilla, ja meidän vaunumme ovat maalaisoloihin suunnitellut (= isot eikä kovin näppärät pienissä sisätiloissa), joten pientä jännityksenpoikasta sillä saralla oli havaittavissa. Kaikki sujui kuitenkin hienosti, poika joko nukkui tai ihmetteli messuhälinää rauhaksiin vaunuissa, ja vaipanvaihdot ja syötötkin onnistuivat pienellä suunnittelulla hyvin. Oli kiva nähdä, että messuilla oli paljon muitakin vaunujen ja rattaiden kanssa liikkuvia, ja heistä sainkin hiljaista vertaistukea. Pelkään olevani muiden edessä ja muille häiriöksi vaunujen kanssa liikkuessa, mutta mukavasti vaunuille kuitenkin annettiin käytävillä tietä.

Olen kovin huono ottamaan kuvia, ja nytkin käytin puhelimen kameraa vain kiinnostavien kirjojen kuvaamiseen. Kuvan nappaaminen on paljon kätevämpää kuin nimen ja tekijän muistiin kirjoittaminen, eikä väärin kirjoittamisen riskiä ole. Tässä muutamia minua kiinnostavia kirjoja, joista tuli napattua kuva:  


Hiljaisissa on voimaa kertoo introverteista ekstroverttien maailmassa, Näin se päättyy on jonkun arvion mukaan hyvä lukuromaani, jossa yhtenä osana tarinaa on myös politiikka. Täällä taas on romaani, jossa Hitler herää nykypäivän saksassa. Kirjasta on tehty elokuva, joka oli hauska mutta joka kyllä laittoi myös ajattelemaan nykyajan ja 1940-luvun yhteisiä piirteitä. Elokuva oli muistaakseni Netflixissä. Ihmiskoe on jännitystä ja Kohtuuden kirja perehtyy äärimmäisyyden ilmiöön.

Oli siellä tietysti paljon muitakin kiinnostavia opuksia, ja jokaiselta osastolta olisi lähtenyt mukaan iso kasa kirjoja. Yritin jokaisen houkutuksen kohdalla hokea itselleni että kirjastosta saa, kaikkia ei tarvitse olla omana. Joko mantra tepsi tai sitten muistin alitajuntaisesti kaikki ne lukemattomat muuttolaatikot, jotka sisältävät lukemattomia kirjoja, jotka odottavat vielä purkamista koska meillä ei ole vielä kirjahyllyä. Otan säästäväisyyteni sitten ensi vuonna takaisin. :)

21. lokakuuta 2016

Vinkkejä Helsingin kirjamessuille - sunnuntai 30.10.

Ja tästä vinkkejä vielä viimeiseenkin messupäivään:

10.30-11 Katri Vala
Tim Walker: Lost in Finland, haastattelijana Mirjam Ilvas
"As Tim Walker grew up in America, he knew a family called the Kivinens. They were strange, they were Finnish. By destiny, Tim met a Helsinki girl and moved to Finland. For most of his life, he has studied what it means to be Finnish. Through humorous storytelling, Tim reveals his cultural insights."
Tämä on varmasti mielenkiintoinen haastattelu, suomalaiset ja amerikkalaiset kun ovat aika monessa asiassa toistensa vastakohtia. On hyvä välillä kuulla muista kulttuureista tulevilta ajatuksia siitä, miltä Suomi, suomalaisuus ja suomalaiset heidän näkökulmastaan näyttävät ja tuntuvat.

11-11.30 Eino Leino
Ville Kivimäki ja Kirsi-Maria Hytönen: Rauhaton rauha. Suomalaiset ja sodan päättyminen, haastattelijana Unto Hämäläinen
"Kirja kuvaa ihmisten arkikokemuksia ja tuntoja sotaa seuranneina unohduksen, pulan, jälleenrakentamisen ja perheiden perustamisen vuosina. Miten ihmiset ja koko yhteiskunta pääsivät sodan jälkeen uuden elämän alkuun?"
Tästä kirjasta voisi saada näkökulmaa myös pakolaisten tilanteen ymmärtämiseen. Meillä Suomessakin on nähty samankaltaisia painajaisia ja koettu samanlaisia tunteita kuin sotaa tänä päivänä pakoon lähtevät näkevät ja kokevat.

12-12.30 Eino Leino
Mike Pohjola: 1827, haastattelijana Ville Niinistö
"Turussa roihahti 4.9.1827. Pohjoismaiden historian tuhoisin kaupunkipalo haihdutti savuksi Suomen tärkeimmän johto- ja kauppakeskuksen sekä koko joukon salaisuuksia. Kuka sytytti palon ja miksi?"
Kirja on ensimmäinen romaani, joka on kirjoitettu Turun palosta.

12.30-13.30 Magia
Lautapeliturnaus
"Koko perheen lautapeliturnaus! Kenestä Kimble-kunkku tai Aliaksen aatelinen? Osanottajat pääsevät kamppailemaan pelitaidoissaan toisiaan vastaan ja turnauken voittaja saa itselleen repertuaarin Suomen suosituimpia lautapelejä. Turnauksen vetävät Petter Ilander ja Mia Lindgren."
Onko parempaa ajanvietettä (lukemisen lisäksi) kuin vanhat kunnon lautapelit? Oma Kimble-tekniikkani on pahasti ruosteessa, mutta Aliaksessa pärjäisin ihan varmasti! :)

13-13.30 Minna Canth
Mikko-Pekka Heikkinen: Poromafia
"Ratkihauska romaani utsjokelaisten porosukujen kaksintaistelusta. Jengisodan lopputuloksena koko saamelainen elämäntapa mullistuu."
Heikkisen kirjat ovat hauskoja ja niissä käytetään kieltä kekseliäästi, ja lisäksi ne sisältävät koko joukon piikkejä sekä pohjois- että eteläsuomalaisia kohtaan.

15-15.30 Kirjakahvila
Maaret Kallio: Lujasti lempeä
"Voiko negatiivisista tunteista vapautua? Kuinka riittämättömyyttä voi hyväksyä? Kallio haastaa pohtimaan niin armollisuutta kuin vaativuuttakin."
Kallio on viime aikoina ollut paljon esillä niin televisiossa kuin muissa medioissakin. Sosiaalisessa mediassa jaetaan jatkuvasti hänen blogitekstejään.

15.30-16 Eino Leino
Huono käännös
"Käännöskirjallisuus muovaa lukijan kielitajua niin hyvässä kuin pahassa. Miten tunnistaa huono käännös? Millaisia kompastuskiviä aloitteleva kääntäjä kohtaa taipaleellaan ja millaisia karikoita hänen on opittava väistämään saavuttaakseen asiantuntevan lukijan luottamuksen? Palkitun suomentajan Juhani Lindholmin eritys käännöksen ominaisuuksista."
Tuntuu että törmään yhä useammin huonoihin käännöksiin (etenkin kaunokirjallisuudessa) ja olen alkanut miettiä onko käännösten taso tosiaan laskenut niin paljon vai onko omassa kielitajussani jotain vikaa. Monesti huomioni kiinnittyy tarinasta siihen, miten alkukielen rakenteet tai sanonnat paistavat tekstistä läpi, ja sen jälkeen itse tarinan seuraaminen katkeilee kun alan tarkkailla kieltä liikaakin.

16.30-17 Katri Vala
Avoimesti masennuksesta
"Pureeko lääkitys maailmantuskaan, onko kirjoittamisesta terapiaksi, minä päivänä olisi sopivinta tehdä itsemurha? Millaista on olla henkinen pärjääjä, jos ei jaksa nousta ylös sängystä? Katri Rauanjoki ja Pauliina Vanhatalo keskustelevat."
Tämä on varmasti mielenkiintoinen keskustelu, ja aihe tärkeä. Rauanjoen kirjan olen lukenut, Vanhatalon kirja on vielä lukulistalla.

17-17.30 Kirjakahvila
Tarmo Kunnas: Hyvää kotiseutua etsimässä
"Mistä hyvä elinympäristö syntyy Ranskassa, Italiassa tai Saksassa? Millaisista aineksista eurooppalainen sivistys rakentuu? Miten nykyinen rasismi eroaa sadan tai viidenkymmenen vuoden takaisesta? Eri puolilla maailmaa asunut ja matkustanut Kunnas hahmottelee matkakertomustensa kautta, millaista on tämän päivän eurooppalaisuus."
Tässä on loistava tilaisuus avartaa omaa maailmaa ja päästä nojatuolimatkalle ilman että täytyy matkustaa Helsinkiä kauemmas!

Tässä omat poimintani tämänvuotisille Helsingin kirjamessuille. Itse pääsen paikalle vain perjantaina, mutta siitä päivästä yritän rutistaa sitten kaiken irti. Tosin mukaan tuleva nelikuinen saattaa olla asiasta eri mieltä, mutta pitäähän sitä tavoitteita olla... :) Nähdään Helsingissä!

20. lokakuuta 2016

Vinkkejä Helsingin kirjamessuille - lauantai 29.10.

Lauaintaina messuilla on paljon dekkariaiheista ohjelmaa Suomen dekkariseuran järjestämänä. Dekkareista pitävien kannattaa vilkaista lauantain messuohjelmaa tarkemmin, sillä ohjelmassa oli runsaasti mielenkiintoisia keskusteluja ja haastatteluja.

Tässä vinkkejä muuhun ohjelmaan:

11-11.30 Aleksis Kivi
Karoliina Korhonen: Finnish Nightmares - suomalaisten painajaisia, haastattelijana Ville Rauvola
"Huippusuositun someilmiön ja sarjakuvakirjojen päähenkilö Matti rakastaa hiljaisuutta ja omaa tilaa. Hän joutuu usein epämukaviin sosiaalisiin tilanteisiin, jotka naurattavat meitä suomalaisia, mutta joiden kiusallisuutta voi ulkomaalaisen olla vaikea ymmärtää."
Ihana Matti - tyrskähtelin tälle sarjakuvakirjalle kesällä ihan urakalla.

12-12.30 Aleksis Kivi
Laila Hirvisaari: Hiljaisuus, haastattelijana Sofi Oksanen
"Kirja kertoo pienen tytön tarinan 1940-luvun Suomesta, isovanhempien hoivissa kasvanut yksinäinen tyttö lukee paljon, muttei puhu ja hoitaa koulutehtävänsä kirjoittamalla. Pitkään vaietuista sota-ajan tapahtumista lähtenyt koskettava tarina saa yllättävän lopun."
Sota-ajan traumat kiinnostavat minua tällä hetkellä kovasti, ja etenkin se, miten nämä traumat ovat siirtyneet sukupolvien yli. Tämäkin kirja on lukulistallani.

12-13 Aino
Mikä tämä maa on? Suomi pakolaisen silmin
"Pakolaisen hyvä kotouttaminen vaikuttaa olennaisesti oman paikan löytymiseen uudessa kotimaassa. Millaisena kotina Suomi näyttäytyy ihmiselle, joka pakenee sotaa ja hätää suureen tuntemattomaan? Mitä on pakolaiten parissa työskentelevien arki? Keskustelemassa Raili Gothóni, Ulla Siirto ja Ken Khademi. Haastattelijana Hanna Holm Punaisesta Rististä."
Ajankohtainen, mielenkiintoinen ja keskustelua herättävä aihe. Olisi mielenkiintoista kuulla pakolaisten mielipiteitä kotouttamisesta ja sen onnistumisesta.

12.30-13 Katri Vala
Vesa Sisättö: Tuhansien mokien maa - Tunaroinnin Suomen historia, haastattelijana Jukka Relander
"Miksi Aku Ankka on Suomen suosituin Disney-hahmo? Miksi suomalaiset rakastavat antisankareita ja samastuvat luusereihin? Suomen historia on täynnä erehdyksiä ja kämmejä. Tarinat menneistä tunaroinneista viihdyttävät ja antavat ajattelemisen aihetta."
Mokaamisen pelko on jotenkin kovin perisuomalaista, ja ehkä se pelko jarruttaa myös luovuutta. Olisi hyvä opetella mokaamaan kunnolla ja nauramaan itselleen niin tehtyään. Ehkä tästä kirjasta saisi vähän vertaistukea mokaamiseen?

12.30-13.30 Näytöskeittiö
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan keittiössä
"Tässä lättähatuillekin soveltuvassa keittokirjassa Mielensäpahoittaja neuvoo, kuinka kala perataan ja ruho käsitellään."
Tiedän, jo toinen Mielensäpahoittaja-vinkki. Kerrotaankohan kirjassa myös miten se kuuluisa ruskeakastike valmistetaan?

13.30-14.30 Kullervo
Suomalainen koulutusihme - koulu 150 vuotta
"Opettamisen ammattilaiset keskustelevat suomalaisen koulun menestystarinasta ja huolestuttavasta tulevaisuudesta. Mukana Yhdessä oppiminen -kirjan tekijä Martti Hellström, useita koulua käsitteleviä kirjoja kirjoittanut vuoden 2016 luokanopettaja Maarit Korhonen sekä rehtorien maailmanneuvoston puheenjohtaja, Schildtin lukion rehtori Ari Pokka. Haastattelijana Timo Forss."
Koulutus on vaikea asia, sillä jokaisella meistä on esittää aiheesta painavia mielipiteitä. Usein ne tuntuvat julitavan sitä, miten ennen koulussa opittiin ja nykyään vaan puuhastellaan. Suomi ei olisi päässyt kouluvertailujen kärkeen kovin huonoilla kouluilla ja opetuksella, mutta millainen on koulun tulevaisuus?

14-14.30 Kirjakahvila
Irina Piippo, Johanna Vaattovaara ja Eero Voutilainen: Kielen taju, haastattelijana Pirjo Hiidenmaa
"Miksi helsinkiä puhuvaa pidetään leuhkana ja mietä puhuvaa avarasydämisenä? Kielenkäyttö ja siihen puuttuminen saavat usein tunteet leimahtamaan, olipa kyse kielen muuttumisesta, kielenhuollosta tai puhekielen kirjosta."
16.30-17 Katri Vala
Erkki Lyytikäinen: Sanotaan tyyliin näin, haastattelijana Anna-Liisa Haavikko
"Kieli kuumentaa tunteita keskustelupalstoilla. Miksi ihmiset saavat puhua miten sattuu, eikä kukaan rankaise heitä siitä? Miksi kirjakieleen hyväksytään kammottavia muotoja? Puheenaiheena elävän kielemme muutos ja ilmiöt."
Niputin nämä kaksi haastattelua samaan, sillä aihe on sama, näkökulma hiukan eri. Kieli ja kielenkäyttö puhuttaa meillä kotona joka päivä. Mieheni on varsinainen yhdyssanapoliisi ja olimme molemmat kovin järkyttyneitä kun "alkaa tekemään" -muoto hyväksyttiin viralliseksi muodoksi. Onneksi Kielitoimiston sanakirja on nykyisin avoimesti käytettävissä, sieltä tulee usein tarkistettua yhtä sun toista.

14.30-15 Katri Vala
Lotta Nuotio: Yksi miljoonista, haastattelijana Taru Torikka
"Henkeäsalpaava tositarina nuoren lääkärin pakomatkasta Syyrian sisällissodan jaloista Ruotsiin. Modilla oli unelma, kunnes hallintoa vastustavissa mielenosoituksissa haavoittuneita saapuu sairaalaan ja nuori lääkäri yrittää salaa auttaa heitä. Sen jälkeen tarvittiin vain yksi vääränlainen Facebook-päivitys ja hänet vangittiin."
Suosittelen tätä kirjaa ihan jokaiselle, sillä siinä kuvataan yhden ihmisen näkökulmasta sitä todellisuutta, mitä miljoonat ihmiset tänäänkin elävät. Uutiset eivät kerro kaikkea ja niiden perusteella on helppo tuomita. Modin tarinan luettuani olen lukenut uutisia ihan eri silmin.

15.30-16 Eino Leino
Malin Grahn-Wilder ja Ilkka Niiniluoto: Skeptismi: Epäilyn ja etsimisen filosofia, haastattelijana piispa Björn Vikström
"Mitä jos maailma ei olekaan sellainen kuin kuvittelemme? Aistimme huijaavat meitä päivittäin. Lisäksi hakupalvelimet ja uutissivustot syöttävät meille tulvimalla "tietoa". Kenen tietoa se on? Mistä se on tullut ja voiko siihen luottaa?"
Suomessa ollaan totuttu siihen, että tiedotusvälineiden välittämään tietoon voi yleensä luottaa, mutta me taidammekin olla maailmalla aika  harvinaisessa asemassa. Silti informaatiolukutaidon opettaminen on Suomessakin tärkeää, jotta emme olisi vain passiivisia vastaanottajia vaan osaisimme arvioida tarkemmin sitä tietoa, jota meille tarjotaan.

16.30-17 Aleksis Kivi
Mark Levengood: Vasten auringon siltaa, haastattelijana Baba Lybeck
""Onko huono päivä? Tuntuuko siltä, että enimmäkseen menee päin honkia? Lue Mark Levengoodin Vasten auringon siltaa. Löydät toivoa, valoa ja valtavaa naurua", kirjoitti ruotsalaiskriitikko. Me takaamme että Markilla on sama vaikutus livenä!"
Levengoodin kirjat ammentavat oivalluksia tavallisesta elämästä. Hänen kirjansa ovat erinomaisia ääneenlukukirjoja, ja meillä niistä herää poikkeuksetta keskustelua. Tämä haastattelu sopii taatusti rankan messupäivän piristäväksi lopetukseksi.

19. lokakuuta 2016

Vinkkejä Helsingin kirjamessuille - perjantai 28.10.

Tässä vinkkejä kirjamessujen perjantaipäivään:

10.30-11 Aleksis Kivi
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja. Miehen työt
"Miehen työt kokoaa yksiin kansiin kaikki ihmisen elämässään tarvitsemat sisä- ja ulkotyöt. Mielensäpahoittaja ohjeistaa, kuinka emäntä hankitaan ja halot hakataan. Nykyihmisen tulee tietää kuinka renkaat ja vaipat vaihdetaan."
Ihana Mielensäpahoittaja! Näihin ei kyllä kyllästy. :)

11.30-12.30 Kullervo
Tiedonjakaja vai tarinankertoja?
"Tietokirjailijan ja kaunokirjailijan työt ovat hyvin erilaisia. Jokunen kirjailija tekee kumpaakin. Auttaako faktatausta fiktiota kirjoittaessa - ja toisin päin? Vai sekoittuvatko monitaiturin kaksi maailmaa joskus liikaakin? Onko tietokirjasta erityisen luontevaa siirtyä tieteiskirjallisuuteen? Keskustelemassa Maija Haavisto, Tiina Raevaara, Risto Isomäki, Saara Henriksson ja Hanna Matilainen."
Lukijana minua kiinnostaa myös se, miten kirjoittajat tekevät työtään. Pidän erityisesti faktaa ja fiktiota sekoittavista historiallisista romaaneista, sillä niiden kautta olen omaksunut paljon sellaista tietoa, joka ei koulun historiantunneilla millään jäänyt päähän. Näiden romaanien kirjoittaminen vaatii kyllä varmasti hurjasti taustatyötä ja tasapainoilua faktan ja fiktion rajamailla.

12.30-13.30 KirjaKallio
#pojatkinlukee #mitästytöt
"Keskustelemassa mm. #pojatkinlukee-kampanjan keulamies, bloggaaja Mikko Toiviainen aka. Kalenterikarju, yrittäjä, kirjailija, kolumnisti Ronja Salmi, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, esseisti Silvia Hosseini sekä Nokian ja Teknologiateollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa."
Lasten ja nuorten lukuinnostuksen herättäminen on tärkeää, ja #pojatkinlukee-kampanjassa tavoitteena on edistää erityisesti poikien ja nuoren miesten lukemista.

15-15.30 Tarina
Elina Kauppila: Kamalan ihana päivä
"Meini ja hänen vanhempansa heräävät päivään, jossa aamiainen ei maistu, pukeminen hirvittää ja tavaroita menee rikki. Tunteet räiskyvät, mutta iltatoimien jälkeen äiti kuitenkin sanoo: "Kiitos, kulta, ihanasta päivästä!" Mindfulness-kirja toimii monella tasolla ja sisältää yhdessä tehtäviä harjoituksia."
Minä olen luonteeltani murehtija ja jään myös helposti roikkumaan päivän mittaan tapahtuneisiin epäonnistumisiin. Tämä voisi olla minulle opettavainen kirja.

15.30-16.30 Kullervo
Kaikki mitä olet ikinä halunnut tietää feminismistä, haastattelijana Baba Lybeck
"Feministiset kysymykset ovat usein kinkkisiä, koska maailma on kinkkinen. Suomalaisfeminismin superstarat Rosa Meriläinen ja Saara Särmä antavat vastauksia ja pakottavat ajattelemaan itse."
Näiden naisten kirja Anna mennä - opas hauskempaan elämään on saanut kehuja monessa blogissa ja se on minunkin lukulistallani. Myös yleisö saa esittää kysymyksiä, muista lähettää omasi ennakkoon osoitteeseen kustantamo@sets.fi

16-16.30 Aleksis Kivi
Teemu Keskisarja: Hulttio - Gustaf Mannerheimin painava nuoruus, haastattelijana Aleksi Siltala
"Kuinka Mannerheimistä tuli Mannerheim? Ei ilmaiseksi. Nuoruus satutti ja haavoitti. Sen painoa ja sielun arpia hän kantoi vielä jumaloituna marsalkkana."
Tämä kannattaa ehdottomasti käydä kuuntelemassa, Keskisarja on persoona. Hänen ja Marko Kämäräisen tv-sarja Pimeä historia näytti historiaa vähän erilaisesta näkökulmasta ja sarjassa käsiteltiin myös Mannerheimiä. Kannattaa kurkata Ylen sivuilta!

16.30-17 Kirjakahvila
Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle - yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta, haastattelijana Katriina Järvinen
"Yksin eläviä on yhä enemmän. Joku kavahtaa yksin olemista, toista se virkistää. Pakon edessä kohdattu yksinäisyys voi jopa tappaa. Jos yksinäisyyden voi valita, tuoko se silloin mielenrauhaa tai siivittääkö hengen lentoa? Onko yksinäisyydellä sukupuoli?"
Tämän kirjan luin ihan hetki sitten, ja siinä oli mielenkiintoisia tarinoita ja faktaa yksinäisyydestä. Moni suomalainen voi varmasti samaistua kirjassa kuvattuihin tilanteisiin.

17.30-18 Aleksis Kivi
Elina Järvi ja Tiina Hotti: Error - Mielen häiriöitä
"Puolet suomalaisista kärsii mielenterveyden häiriöstä jossain elämänsä vaiheessa. Välillisesti ne koskettavat meistä jokaista. Sofi Oksasen haastateltavina Elina Järvi, Tiina Hotti, Marko Annala ja Henna."
Tämän kirjan luin viime keväänä ja tykkäsin. Siinä useat mielenterveyden häiriöistä kärsivät kertovat millaista oman sairauden kanssa on elää. Mukana on monia eri sairauksia ja niistä kertovat myös muutamat julkkikset. Kirja on silmiä avaava, sitä suosittelen ihan jokaiselle.

18.30-19 Takauma
Marja-Liisa Honkasalo: Mielen salat: Näkymätön varjo, haastattelijana Leena Vähäkylä
"Kansainvälisten tutkimusten mukaan suuri osa ihmisistä on jossain elämänsä vaiheessa kokenut kummia, yliluonnollisiksi käsitettyjä ilmiöitä. Suomessa nämä kokemukset kohtaavat edelleen voimakasta leimaamista, stigmaa. Mistä tämä kertoo?"
Kummitustarinat ovat ihania, mutta vanhoissa taloissa asuneena sitä on joutunut miettimään ovatko ne tarinoita kuitenkaan. Yliluonnollisten kokeminen kiinnostaa minua aiheena kovasti, mutta vilkkaan mielikuvitukseni takia joudun vähän rajoittamaan aihetta käsitteleviä kirjoja.

18. lokakuuta 2016

Vinkkejä Helsingin kirjamessuille - torstai 27.10.

Helsingin kirjamessut lähestyvät vauhdilla, ja messuilla on jälleen paljon kaikkea mielenkiintoista ohjelmaa. Oma messulehteni on lähes kauttaaltaan yliviivaustussilla käsitelty, harmi että kaikkea mielenkiintoista ei millään ehdi kuuntelemaan. Itse pääsen messuille tänä vuonna vain perjantaina, mutta listaan muutamia itseäni kiinnostavia poimintoja ohjelmasta kaikilta messupäiviltä. Tässä vinkkejä torstaille:

11-11.30 Kullervo
Laura Haapala: Joustava työ, epävarma elämä, haastattelijana Juha Roiha
"Työelämä on murroksessa: osa-aikatyö, pätkätyöt, nollatuntisopimukset, apurahatyöt, sijaisuudet, pakkoyrittäjyys... Haapala pureutuu ilmiöön ja selvittää, miten ja miksi tähän tilanteeseen on päädytty."
Luin tämän kirja kesällä ja se oli minusta selkeästi ja mielenkiintoisesti kirjoitettu tietokirja tärkeästä ja itseänikin koskettavasta aiheesta. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen lämpimästi!

11-11.30 Minna Canth
Roald Dahl 100 vuotta
"Rakastetun lastenkirjailija Roald Dahlin syntymästä tulee tänä vuonna 100 vuotta. Dahlin klassikot viehättävät lukijoita sukupolvesta toiseen. Dahlin merkityksestä lastenkirjallisuudelle keskustelevat Ison kiltin jätin suomentanut Tuomas Nevalinna ja kustannuspäällikkö Urpu Strellman."
Meillä luettiin Roald Dahlin kirjoja sekä koulussa että kotona. Mies ei ole niihin ikinä tutustunut, joten taidetaan ottaa seuraavaksi ääneenlukukirjaksi joku niistä, ehkä juuri Iso kiltti jätti tai Matilda.

12-13 Aino
Sananvapaus ja sen rajat
"Paneelikeskustelu sananvapaudesta ja sen rajoista pohjolassa. Mukana mediatutkija, elokuvatutkimuksen professori Anu Koivunen Tukholman yliopistosta, oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka T. Kekkonen Helsingin yliopistosta sekä puolustusvoimien tutkija Saara Juntunen."
Ajankohtainen ja tärkeä aihe, ja puhuttaa meillä kotona ruokapöydässäkin säännöllisin väliajoin.

13-14 Aino
Ulkosuomalaisuuspaneeli
"Miltä Suomi ja suomalaisuus näyttää Suomen rajojen ulkopuolelta? Keskustelemassa kolme ulkomailla asuvaa kirjailijaa: Islannissa asuva Maaria Päivinen, Italiassa asuva Vera Vala ja Ranskassa asuva Milja Kaunisto. Haastattelijana Timo Forss."
Olen itse asunut ulkomailla lapsuudessani, joten aihe kiinnostaa oman kokemuksen vuoksi. Harmittavaisesti en pääse paneelia itse kuuntelemaan, mutta menkää te muut! :)

13.30-14 Minna Canth
Johanna Korhonen: Mikä niitä riivaa? Suomalaisen julkisen keskustelun tuska - ja eräitä etenemismahdollisuuksia, haastattelijana Janne Villa
"Miksi monet julkiset keskustelut kärjistyvät äärimmilleen? Miksi ihminen mieluummin valitsee puolensa kuin ajattelee itse? Miksi faktoilla ei ole usein juurikaan merkitystä? Aivot ja ihmisen sosiaalisuus ovat osa ongelmaa, mutta myös osa sen ratkaisua."
Jälleen tärkeä ja ajankohtainen aihe, joka nousee ruokapöytäkeskusteluissakin usein esiin.

15-16 Kullervo
Kirja, digi ja nuoret - kuinka tavoittaa milleniaalit?
"Kuinka tavoittaa uusi lukijoiden sukupolvi? Miten tehdä kirjasta kiinnostava tuote, jos samasta ajasta kilpailevat netti, harrastukset ja kaverit? Minkälaisia ovat digiajan haasteet ja mahdollisuudet? Mikko Toiviainen, Ronja Salmi ja Ville Kormilainen paneutuvat 2010-luvun kirjamarkkinoinnin haasteisiin. Keskustelua vetää Mikko Aarne."
Suomalaisten nuorten lukutaito on rapistumassa, ja vapaa-ajan lukemisen vähyys on yksi syy siihen. Kirjabloggareilla on oma osansa lukemiseen innostamisessa. Miten me voisimme kannustaa nuoria tarttumaan kirjaan?

16-16.30
Enni Mustonen: Ruokarouva, haastattelijana Leenastiina Kakko
"Ida Erikssonin täysihoitolassa vierailee Suomen kulttuurikerma Axel Gallén-Kallelasta aina Eino Leinoon ja L. Onervaan. Elämänmakuisessa suosikkisarjassa pääset kurkistamaan suomalaisen kulttuurielämän merkkihenkilöiden arkielämään kuin Downton Abbeyssa ikään."
Ruokarouva oli alkukesän mukavimpia lukukokemuksia, Syrjästäkatsojan tarinoita tuntuu olevan Mustosen tähänasisista kirjasarjoista paras.

18-18.30 Aleksis Kivi
Harry Potter ja kirottu lapsi
"Rakastettu Harry Potter -kääntäjä Jaana Kapari-Jatta kertoo kauan odotetusta 8.11. ilmestyvästä Harry Potter ja kirottu lapsi -kirjasta. Miltä tuntuu paluu Potterin maailmaan?
Olisipa ihana päästä näkemään Kapari-Jatta livenä, hänen tekstiään on tullut luettua muutama tuhat sivua...

18.30-20 Aleksis Kivi
Suuret kriisit ja pakolaisuus
"Ympäristötuhot, ilmastonmuutos, jättimäiset tuloerot, nälänhädät, sodat ja konfliktit. Viime sukupolvien aikana ihminen on ahneudessaan kylvänyt ympärilleen tuhoa. Elinympäristön muutokset ja väkivalta ovat ajaneet miljoonat etsimäään turvallisepia elinoloja. Olemme maailmanlopun kynnyksellä. Vaaditaan viisaita ajatuksia, suuria muutoksia ja raskaitakin päätöksiä. Onko nykyihmisestä tähän? Asiaa ratkovat suomalaiset toisinajattelijat mm. Pentti Linkola, Aki Kaurismäki, Risto Isomäki ja Laura Gustafsson."
Tämä keskustelu on varmasti mielenkiintoinen, isoja asioita ja mielenkiintoisia keskustelijoita!

19-19.30 Minna Canth
Jonas Konstig: Pyhä ruoka - mitä oikein saa syödä? haastattelijana Marko Hamilo
"Syöminen on 2000-luvulla muuttunut vaikeaksi. Virallisten auktoriteettien valta rapistuu ja internet täyttyy äännekkäistä koulukunnista. Mikä on huuhaata, mikä ei? Kuka itse asiassa laatii valtion ravitsemussuositukset?"
Ruokaan ja syömiseen liittyen nousee ärhäkkää keskustelua, viime aikoina olen ihmetellyt etenkin vauvanruokiin liittyvää keskustelua netin keskustelupalstoilla. Miksi syömistä ja ruokailua saa kommentoida niin kärkkäästi?


14. lokakuuta 2016

Kate Morton: Salaisuuden kantaja

Kuva kustantajan sivuilta
Mortonin uusin romaani liikkuu tuttuun tapaan eri aikatasoilla ja yllättää lukijansa monta kertaa. Tämä on kolmas lukemani Mortonin romaani, lukematta on ainoastaan Paluu Rivertoniin, joka sekin pitäisi kaivaa esille muuttolaatikoista ja lopulta lukea. Minusta tämä oli kuitenkin paras niistä Mortonin kirjoista jotka olen lukenut (moni muu on tämän uusimman kyllä lytännyt, mutta minulta on vielä tuo Paluu Rivertoniin lukematta!).

Kirja on jaettu neljään osaan, joissa tarinaa kuljetetaan aina jonkun päähenkilön näkökulmasta, vaikka jokaisessa osassa liikutaankin eri aikatasoilla. Punaisena lankana on Laurelin halu selvittää äitinsä menneisyyttä, jotta hän ymmärtäisi paremmin erään lapsuutensa kesäpäivän kamalia tapahtumia. Laurelin äiti on iäkäs eikä hänellä ole tarinan alkaessa paljon elinaikaa. Laurelille tulee siis kiire selvittää äitinsä historia.

Laurelin äiti Dorothy on elänyt nuoruutensa Lontoossa toisen maailmansodan aikana, ja tuolloin on tapahtunut jotain sellaista, joka johtaa kohtalokkaisiin tapahtumiin yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Laurel yrittää jäljittää äitinsä sodanaikaista elämää juttelemalla äidin tunteneiden ihmisten kanssa ja turvautumalla erilaisiin kirjastoihin ja arkistoihin. Lukija seuraa Laurelin selvitystyön edistymistä 2000-luvulla ja pääsee sen lisäksi kurkkaamaan sota-aikaan ja siihen mitä tuolloin todella tapahtui.

Tarina on jälleen erittäin koukuttavasti kirjoitettu ja se onnistuu harhauttamaan lukijaa moneen otteeseen. Lähellä loppua olin jo varma että arvasin tapahtumien oikean kulun, mutta matto vetäistiin kuitenkin vielä jalkojen alta. Tarina kulkee ehyenä, vaikka lukijaa heitelläänkin ajasta ja paikasta toiseen. Vuorottelu eri aikojen ja paikkojen välillä on luontevaa ja vaihtumiset tulevat sopivaan tahtiin.

Minä pidän tiiliskivistä, ja saattaa olla että Mortonit ovat siksi olleet minusta hyviä. Kerrontakin saa minun makuuni olla vähän laveaa kunhan kuvailu ei ihan mahdottomiin veny. Vaikka Salaisuuden kantajan tarina ei ole uskottavuudeltaan kovin kummoinen, pidin tätä oikein sopivana uppoutumiskirjana. Tälle lukijalle tähän hetkeen tämä oli erittäin sopiva kirja.

Luin tämän kirjan e-kirjaversiona, lainasin sen Helmet-kirjastojen huikeasta e-kirjavalikoimasta. Hetken jouduin kirjaa jonottamaan, mutta luulen että tavallisen kirjan jonotusaika olisi ollut vielä pidempi. Vaikka tämä on paksu kirja, sen lukeminen tabletilta onnistui hyvin. Matkalukemisena tabletti on tämän kirjan kohdalla se helpompi ja kevyempi vaihtoehto, vaikka minä luinkin tätä ihan vaan kotisohvalla. Suosittelen kokeilemaan kirjastojen e-kirjoja, niiden kokoelmat ovat laajentuneet viime aikoina kiitettävästi.

28. syyskuuta 2016

Blake Crouch: Wayward Pines -trilogia


Wayward Pinesista kuulin ensimmäisen kerran tv-sarjan trailerissa. Trailerin nähtyäni ajattelin että siinä voisi olla sarja jota voisin joskus katsoa, ja kun ei sitten heti sarjan alettua aloittanut niin unohdin koko jutun. Kirjaston palautushyllyssä törmäsin nimeen uudelleen ja muistin kiinnostuneeni trailerista, ja koska tykkään mieluummin lukea kirjan ennen sarjan tai leffan katsomista niin nappasin kirjan mukaani. Kotona kirja odotteli pari kuukautta ennen sopivaa hetkeä, mutta kun lopulta aloitin sen, olin koukussa. Ensimmäinen kirja meni ahmimalla, ja sitten oli tietysti metsästettävä kirjastoista toinen ja kolmas osa. Trilogia on niitä kirjoja, jotka jäävät kirjan loputtua mieleen pyörimään niin voimakkaasti, että pari päivää menee vähän sumussa eikä uutta kirjaa osaa aloittaa kovin pian, kun mikään ei oikein tunnu sopivalta tämän jälkeen. Aika vaikuttava lukukokemus siis.


Wayward Pines -kirjat ovat jännityskirjallisuutta, ehkä trilleriäkin, ja hyvin koukuttavaa sellaista. Salaisen palvelun agentti Ethan Burke lähetetään Idahoon Wayward Pinesiin etsimään kadonnutta agenttiparia. Perillä Ethan joutuu kolariin, jossa hänen parinsa kuolee. Kolarin jälkeen Ethan herää sekavana pikkukaupungin sairaalassa, ja hyvin pian hänelle tulee tunne ettei kaikki ole ihan kohdallaan. Wayward Pines näyttää ja tuntuu idylliseltä vuorten suojassa olevalta pikkukaupungilta, mutta ihmiset käyttäytyvät oudosti, kaupungista ei saa yhteyttä muualle maailmaan ja Ethanin liikkeitä tunnutaan vahtivan kovin tarkkaan. Uneliaasta pikkukaupungista ei pääse pois.

Trilogian ensimmäinen kirja oli minusta paras, sillä siinä lukija on vielä autuaan tietämätön Wayward Pinesista, ihailee vain sen rauhallista kotoisuutta ja ihmettelee agentti Burken vaikeuksia päästä kaupungista pois. Kulmakarvat tosin hiukan kohoavat siinä kohtaa kun sirkkojen siritys tuleekin kaiuttimista ja ihmiset tuntuvat ikääntyvän ihan miten sattuu. Ajankulku Pinesissa ei käy järkeen. Minä olen yleensä niin tarinan vietävissä, että en osaa käyttää mielikuvitustani tarpeeksi luovasti, ja tarina vetää jossain vaiheessa maton jalkojen alta ja kääntää kaiken päälaelleen. Niin kävi tälläkin kertaa.


Muut kaksi kirjaa ovat nekin hyviä ja jännittäviä, mutta niiden luonne on erilainen salaisuuden paljastuttua. Jännitystä tai tiukkoja tilanteita ei puutu, jokaisen henkilön henki on hiuskarvan varassa. Toisessa ja kolmannessa kirjassa joudutaan pohtimaan myös eettisiä asioita ja sitä, onko parempi tietää vai elää tietämättömyydessä.

Teksti kulkee kirjoissa sujuvasti ja sitä on helppo lukea nopeasti ahmien. Kaikki kolme kirjaa ovat vähän yli 300-sivuisia, joten yhden kirjan lukaisee melko nopeasti, ja pehmeäkantisia kirjoja on helppo kuljettaa mukanakin jos tarve vaatii. Tv-sarja on minulta vielä näkemättä, joten en osaa sanoa vastaako sen juoni kirjojen tarinaa. Tällä hetkellä en oikeastaan ole varma haluanko edes katsoa sarjaa vai säilytänkö mieluummin mielikuvitukseni luoman tunnelman kirjoista.

Kansikuvat #kirja
-sivustolta

26. syyskuuta 2016

Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa

Kansikuva kustantajan sivuilta
Sodassa ja rakkaudessa kertoo neljän englantilaisen nuoren elämästä toisen maailmansodan ensimmäisestä päivästä kesäkuuhun 1942. Yläluokkaisesta perheestä kotoisin oleva Mary ilmoittautuu sodan ensimmäisenä päivänä vapaaehtoiseksi toivoen jännittävää tehtävää esimerkiksi vakoojana. Sen sijaan hänet määrätään opettajattareksi ja lopulta hän päätyy opettamaan sekalaista joukkoa lapsia, joita ei ole evakuoitu pommitusten alta. Hilda on Maryn ystävä, joka toivoo löytävänsä pitkän ja komean, univormupukuisen miehen. Tom haluaa välttyä sodalta, toisin kuin ystävänsä Alistair joka värväytyy vapaaehtoiseksi melko pian sodan alettua. Alistair päätyy lopulta Maltalle, jossa saarto näivettää pikkuhiljaa koko varuskuntaa kuukausia kestävien pommitusten aikana. Tom päätyy opetusvirastoon virkamieheksi ja tutustuu Maryyn työnsä kautta. Neljän päähenkilön lisäksi mukaan mahtuu lukemattomia mielenkiintoisia sivuhenkilöitä.

Kirjan henkilöt ovat persoonallisia ja eläviä, ja kukin heistä muuttuu sodan edetessä omalla tavallaan. Lontoon pommitusten ja Maltan saarron jatkuessa sota ei enää tunnukaan yhtä jännittävältä ja hohdokkaalta kuin sen alkupäivinä. Sota satuttaa kirjan henkilöitä monella tavalla, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Sota on tietysti koko ajan läsnä kirjan sivuilla, mutta raakuuksilla ei minusta mässäilty liiaksi. Kukin henkilöistä kokee sen tietysti omalla tavallaan. On mielenkiintoista seurata, miten sota muuttaa henkilöitä kirjan tapahtumien aikana, sillä henkilöt eivät todella ole samoja kirjan alussa ja lopussa. Tarinan lomassa huomataan aina välillä myös brittiläisyyden ristiriitaisuus: kaupunkia repiviin pommituksiin suhtaudutaan viileällä välinpitämättömyydellä, mutta mustia lapsia opettava valkoinen nainen saa kokea nahoissaan yhteisön paheksunnan ja vihan. Ehkä suuren katastrofin kohdatessa huomio ja viha kohdistuukin niihin pienempiin, oman kulttuurin raameissa ymmärrettävissä oleviin asioihin.

Tätä kirjaa on ilo lukea erityisesti sen kielen vuoksi. Cleavella on omanlaisensa tapa kuvailla ihmisiä, asioita ja hetkiä, ja hän tekee sen tarkkasilmäisesti ja kauniilla kielellä. Myös suomennos tuntuu minusta onnistuneelta. Pysähdyin moneen kertaan lukemaan uudestaan taidokkaasti kirjoitettuja kuvauksia, koska minusta ne olivat niin hienoja: arkisista tapahtumista löytyy uutta ulottuvuutta kun osaa vain sopivasti katsoa.

Sain juuri kirjan luettua, ja taidan olla vielä niin sen lumoissa että en keksi tällä kertaa mitään moitittavaa. Suosittelen tarttumaan tähän kirjaan erityisesti jos pidät taitavasta kielenkäytöstä. Tämä on minusta sellainen kirja, jota olisi kiva ruotia yhdessä muiden kanssa, luulen että kirjan henkilöt kirvoittaisivat monia mielenkiintoisia keskusteluja.

15. elokuuta 2016

Colm Tóibín: Brooklyn

Kuva #kirja-sivuilta
Brooklyn on hiljattain ilmestynyt elokuvana, ja sen kautta minäkin päädyin lukemaan kirjan. Ja jouduin kohtaamaan ennakkoluuloni Tammen Keltaista kirjastoa kohtaan, sillä kirja on ilmestynyt sarjassa 2011. Olen varmasti ennenkin kertonut tästä ennakkoluulostani ja varmaan todennut silloin ihan samoin kuin nytkin, että kirja ei ollut vaikeaselkoista ja puuduttavaa taidekirjallisuutta vaan päin vastoin erittäin selkeäsanainen ja hyvin etenevä. Tóibín kirjoittaa toteavasti ja ilman hienoja koukeroita, vaikka lauseet venyvätkin välillä melko pitkiksi. Minuun hänen tyylinsä osui ja upposi.

Brooklyn kertoo nuoresta Eilis Laceystä, joka muuttaa paremman elämän toivossa Amerikkaan. Tai hänelle paremminkin järjestetään muutto Amerikkaan, ja hänellä on siellä valmiina myös asunto ja työpaikka. Eilisin kotikaupungissa Irlannissa ei ole tarjolla töitä, ja hänen sisarensa haluaa auttaa hänet elämässä alkuun. Järjestelyt hoitaa isä Flood, joka ottaa Eilisin siipiensä suojaan tämän päästyä Amerikkaan. Työpaikka Eilisillä on tavaratalon myyjättärenä ja asunto irlantilaisen rouvan talossa, jossa asuu myös muita tyttöjä.

Kirjan juoni ei ole mitenkään kovin erikoinen tai yllätyksellinen, mutta se ei haittaa. Kun juoni on yksinkertainen, voi rauhassa keskittyä kerrontaan ja henkilöihin. Eilis tuntuu monella tapaa kovin suomalaiselta, hän on melko hiljainen ja vetäytyvä, ja hän tarvitsee aina välillä omaa tilaa. Toisaalta hän on hyvin ahkera, ja suorittaa työssäkäynnin ohessa kirjanpitäjän tutkinnon erinomaisin arvosanoin.

Tunnistin Eilisissä paljon samanlaisia piirteitä kuin itsessäni, ja se teki kirjasta ehkä itselleni erityisen mielenkiintoisen. Tóibín onnistuu kuvailemaan hyvin sellaisen ihmisen mielenliikkeitä, joka seuraa mieluummin tapahtumia sivusta kuin toimii keskipisteenä. Hiljaisemmat ihmiset monesti havainnoivat ympäristöään tarkasti, ja sellainen Eiliskin on. Elokuvassa tämä puoli Eilisistä jäi vähän "vajaaksi", vaikka toisaalta henkilön ajatuksia on vähän vaikeaa saada elokuvassa esille. Kirjassa se onnistui hienosti.

Sekä kirjassa että elokuvassa tuli sen sijaan hyvin esille se, millaista on kun on koti kahdessa maassa eikä oikeastaan kummassakaan. Kirjassa Eilisin tunteisiin pääsi kyllä syvemmälle, mutta muistan jääneeni pohtimaan asiaa myös elokuvan jälkeen. Tämä kuvaus siirtolaisen asettumisesta eroaa monista muista myös siinä, että Eilisin elämä Amerikassa käynnistyy päällisin puolin hyvin kivuttomasti, kun hänellä on työpaikka ja asunto jo valmiina, eikä hänen elämäänsä siellä liity tansseissa ja kursseilla käyntiä jännittävämpää.

Ulkoisilta puitteilta Eilisin tarina ei ole suuri selviytymistarina kuten monet siirtolaisuutta käsittelevät aiemmin lukemani kirjat, mutta Eilisin kohtaamat haasteet eivät kuitenkaan ole sen vähäisempiä. Hänen vastoinkäymisiinsä voi päin vastoin olla helpompi samaistua. Eilis kokee uudessa maassa koti-ikävää ja ulkopuolisuuden tunnetta, vaikka ei haluakaan tehdä siitä numeroa. Kotiutuminen erilaiseen ympäristöön on hidasta vaikka ympärillä on ystäviä. Erityisen vaikeaa alavireistä tunnelmaa on ehkä myöntää silloin kun kaikki on oikeastaan hyvin.

Tykästyin Tóibínin kerrontaan siinä määrin että hyllyssä odottaa jo seuraava kirja, Äitejä ja poikia.

24. heinäkuuta 2016

Vera Vala: Milanon nukkemestari

Kuva kustantajan sivuilta
Milanon nukkemestari on viides Arianna de Bellis -dekkari. Edellisen kirjan tapahtumista on kulunut noin kaksi vuotta ja Arianna on muuttanut Bartolomeon ja tyttärensä kanssa Milanoon. Hän on jättänyt yksityisetsivän työt ja toimii nyt yliopistolla psykologian tutkijana. Rikokset eivät kuitenkaan jätä Ariannaa rauhaan, sillä Milanon kaduilta alkaa löytyä sarjamurhaajan uhreja. Murhat on tehty samalla tavalla kuin neljä vuotta sitten, mutta niistä tuomittu katolinen pappi suorittaa tuomiotaan vankimielisairaalassa.

Ariannan veli Ares lähetetään Vatikaanin toimesta Milanoon avustamaan paikallista poliisia uusien murhien tutkinnassa. Ares ja Arianna eivät selvittele juttua yhdessä mutta heidän tutkimuksensa sivuavat toisiaan. Menneisyys ja el Lobo eivät myöskään jätä kumpaakaan sisaruksista rauhaan.

Tässä kirjassa Ares saa edellisiä suuremman roolin ja tapahtumia seurataan hänen näkökulmastaan suunnilleen yhtä paljon kuin Ariannan näkökulmasta. Jokainen luku on kerrottu jonkun henkilön näkökulmasta ja Ariannan ja Areksen lisäksi lukija päästetään tutustumaan lähes kaikkien tärkeimpien henkilöiden ajatuksiin. Aluksi tyyli vaikutti sekavalta, ja lukijana oli vaikea päästä mukaan aina eri henkilön näkökulmaan, mutta tarinan edetessä tyyliin tottui ja toisaalta kun muutkin henkilöt tulivat tutummiksi pysyi paremmin kärryillä siitä, kenen kyydissä milloinkin oltiin. Loppujen lopuksi ratkaisu toimi minusta hyvin, sillä muiden kuin Ariannan ja Areksen luvut olivat melko lyhyitä pätkiä ja tarjosivat tilaisuuden nähdä koko siihen astinen tarina uudessa valossa.

Juonta pyöritettiinkin sitten ovelasti eri kertojien kautta niin että minun oli ainakin ihan mahdotonta arvata oikeaa syyllistä. Juttu tuntui keikahtavan päälaelleen vähän väliä ihan viimeisille sivuille asti.

Ariannan ja Areksen menneisyys tuntui tässä kirjassa olevan vähän vähemmällä huomiolla kuin aikaisemmissa, ja muutenkin meno tuntui edellisiin osiin verrattuna rauhallisemmalta. Toisaalta, psykologian tutkijan työ on ehkä vähän rauhallisempaa yksityisetsivän työhön verrattuna. Kokonaan menneisyyttä ja el Loboa ei kuitenkaan hylätty, vaan vihjeitä menneestä kyllä saatiin. Ja tuttuun tapaan kirja päättyy taitavasti asetettuun koukkuun.

Edellisissä osissa olen moittinut tekstin kirjoitusvirheitä ja viimeistelemättömyyttä, mutta tämän kirjan kohdalla oikoluku on tehty huolellisesti. Dialogit tuntuivat paikoin epäluontevilta, mutta tarina oli niin vetävä että sekään ei juuri haitannut. Henkilöistä keskityttiin tällä kertaa selkeästi enemmän Arekseen, Arianna tuntui jäävän vähän taka-alalle. Minua tämä ei haitannut, sillä Ares vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta. Välillä huomasin tosin pohtivani mikseivät sisarukset tehneet enempää yhteistyötä juttua selvitellessään.

Jään innolla odottamaan seuraavaa osaa ja uusia paljastuksia Ariannan menneisyydestä.

2. kesäkuuta 2016

Enni Mustonen: Ruokarouva

Kansikuva kustantajan sivuilta
Ruokarouva on neljäs osa Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjassa, joka seuraa Ida Erikssonin elämää 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Suomessa. Vaikka Ida on kuvitteellinen henkilö, hänen polkunsa risteää useiden tunnettujen suomalaisten kanssa. Sarjan myötä pääsee kurkistamaan näiden merkkihenkilöiden arkeen ja juhlaan tuon ajan ihmisen näkökulmasta. Ida on tähän mennessä ollut palveluksessa Topeliuksella, Sibeliuksella ja Edelfeltillä, ja tavannut siinä sivussa paljon muita meillekin tuttuja ihmisiä.

Neljännessä osassa Ida palaa Ruotsista tyttärensä kanssa ja perustaa täysihoitolan Albergaan. Naapureina Idalla ja Kirstillä on Viivi-rouva sekä Ville Vallgren, ja heidän avullaan Ida ja Kirsti kotiutuvat Albergaan nopeasti. Kun rakennustyöt saadaan vihdoin valmiiksi, täyttyy talo pikkuhiljaa uusista asukkaista.

Täysihoitolan ylläpitäminen on kovaa työtä, ja yhä kovemmaksi se muuttuu kun sodan uhka nousee Suomenkin ylle. Ruokatavaroista on pulaa ja hinnat nousevat vauhdilla, eikä turvallisuus ainakaan parane venäläisten sotilaiden ilmestymisen myötä. Tuttuihinkaan ihmisiin ei kannata enää varauksetta luottaa.

Kaikesta huolimatta täysihoitolan asukkaat ja talon väki muodostavat oman pienen yhteisönsä. Arkea pyöritetään sodasta huolimatta niin hyvin kuin voidaan, ja Helsingissä töissä käyvät asukkaat tuovat päivällispöytään uutisia maan tilanteesta. Kirjassa on kuvattu hyvin myös sitä, miten vaikeaa asioista oli sodan aikana saada luotettavaa tietoa: samasta asiasta saattoi liikkua paljon erilaisia huhuja, eikä tiedon luotettavuuden arviointi ollut helppoa.

Pidän Mustosen kerrontatyylistä ja odotan innolla uusien kirjojen ilmestymistä. Olen monesti todennut, että historian tapahtumat eivät päässäni pysy, mutta tällaisia kirjoja lukemalla niihin saa ihan erilaisen otteen. Erityisesti pidän siitä, miten Mustosen kirjojen kautta pääsee kurkistamaan entisajan ihmisten arkipäivään ja siihen, miten esimerkiksi ihan tavalliset talousaskareet silloin hoidettiin.

Tämä osa on mielestäni sarjan rauhallisimmin etenevä. Luulen että vaikutelma tulee siitä, että vaikka yhteiskunta ympärillä kuohuu, tapahtumapaikkana oleva täysihoitola ei ole ihan levottomuuksien keskellä. Alberga on lähellä Helsinkiä, mutta kuitenkin maalla, ja vaikka jännitystä joudutaan täysihoitolallakin kokemaan, eivät suurimmat levottomuudet sinne yllä. Sarjan aiemmissa osissa tapahtumapaikka on vaihtunut tiuhempaan, ja luulen että tämän osan rauhallisuuden tuntu tulee siitä että suurin osa tapahtumista sijoittuu täysihoitolalle.

Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjalla on oma Facebook-sivu, jonka kautta saa lisätietoa kirjojen tapahtumien ja henkilöiden taustalla olevista asioista. Suosittelen tutustumaan, jos aihe kiinnostaa. Jokaisen kirjan lopussa on lisäksi luettelo lähteinä käytetyistä teoksista, jos oikein asiasta innostuu.

Jos et ole vielä hankkinut kesäksi lukemista, suosittelen sekä tätä kirjaa että muita Mustosen kirjoittamia kirjoja. Lista Mustosen tuotannosta löytyy esim. täältä. Itse ajattelin hakea kirjastosta Koskivuori-sarjan kesälukemisiksi.

24. toukokuuta 2016

Laura Andersson: Voit nukkua. Kuinka opetin vauvani nukkumaan ja kuinka se muualla tehdään

Kuva kustantajan sivuilta
Suomalaisessa vauvaperheessä valvominen tuntuu kuuluvan pakettiin, ja öisin pitkiä pätkiä nukkuvia vauvoja epäillään jopa jollain tavalla epänormaaleiksi. Suomalaisten pitkät vanhempainvapaat mahdollistavat vauvavuoden valvomisen, mutta muualla maailmassa vanhemmat palaavat usein töihin pian lapsen syntymän jälkeen. Pitkien yöunien nukkuminen jo varhain onkin muualla tavallisempaa kuin Suomessa.

Voit nukkua kertoo miten Andersson opetti vauvansa nukkumaan. Se ei tapahtunut käden käänteessä ja yhdessä yössä, vaan vaati pitkäjänteistä työtä ja paljon kärsivällisyyttä. Nukkumisen opettaminen aloitettiin jo parin viikon ikäisen vauvan kanssa pienistä asioista kuten itsekseen nukahtamisen opettelusta äidin tuella.

Kirja jakautuu seitsemään lukuun, joista jokainen käsittelee yhtä ohjetta. Luvuissa on aina kirjoittajan omia kokemuksia, jonkun toisen henkilön (usein ulkomaalaisen tai ulkomailla asuvan) tarina sekä asiantuntijan tai asiantuntijoiden näkemys asiasta. Jokaisen luvun lopussa on kyseiseen ohjeeseen liittyvät asiat tiivistettynä yhdelle aukeamalle, jaoteltuna "tee näin", "älä tee näin" ja "hädän hetkellä muista" -listauksiin. Listaukset kokoavat hyvin luvun sisällön sellaiseen muotoon, jonka todennäköisesti pystyy lukemaan vaikka olisi niin väsynyt että tarvitsee tulitikut pitämään silmiä auki.

Ohjeet itsessään eivät ole mitään maagisia taikatemppuja, vaan pieniä arkisia asioita, joihin kiinnitetään huomiota. Sellaisia ovat esimerkiksi selkeä ja samanlaisena toistuva päivärytmi, yön ja päivän erojen huomioiminen, iltarutiinien tärkeys ja alusta asti mukana kulkeva johdonmukaisuus. Jokaiseen lukuun sisältyvä kurkistus jonkun perheen nukkumistapoihin tuo muistutuksen siitä, että lasten kasvatus ei ole samanlaista joka puolella maailmaa. Suomalainen tapa tehdä asioita ei ole sen oikeampi kuin jonkin muun maan ja kulttuurin tapa, ja välillä on ihan hyvä kurkata miten asioita muualla hoidetaan.


Yksi osa tekstiä ovat asiantuntijoiden näkemykset ja lähdekirjallisuus, ja nämä limittyvät mukavasti kirjoittajan omiin kokemuksiin sekä muiden perheiden tarinoihin. Erityisen ahkerasti viitataan Pamela Druckermanin kirjaan Kuinka kasvattaa bébé, ja välillä tuntuu kuin kirjassa vertailtaisiin nimenomaan suomalaisen ja ranskalaisen kasvatuksen eroja. Mielenkiintoisen lisän tähän vertailuun tuo Kira Poutasen kokemukset, joita löytyy myös pitkin kirjaa. Hän on tullut äidiksi Ranskassa, ja kertoo ranskalaisesta kasvatuksesta suomalaisen silmin.


Kirjan ohjeet eivät ole varsinainen unikoulu, vaan enemmänkin sellaisten päivittäisten rutiinien ja toimintatapojen luominen, joilla unikoulu noin vuoden ikäisenä voidaan välttää. Pariviikkoisen vauvan kouluttaminen nukkumaan saattaa kuulostaa raa'alta, mutta tarkoituksena ei tietenkään ole saada lasta nukkumaan koko yötä heti syntymästään alkaen. Ideana on lähteä liikkeelle "hiirenaskelin" ja edetä pikkuhiljaa kohti pidempiä unipätkiä, ja lopulta kokonaisia nukuttuja öitä. Kirjoittaja toistaa monessa kohdin ettei kyse missään tapauksessa ole lapsen huudattamisesta tai jonkin sellaisen tekemisestä, johon lapsi itse ei ole vielä valmis.

Voit nukkua on mukavasti kirjoitettu kirja, joka kyseenalaistaa suomalaista kasvatuskulttuuria nukkumisen suhteen. Kirja on selkeästi suunnattu vauvaperheille ja luettavaksi ennen lapsen syntymää, ja sellaisessa elämäntilanteessa kirjasta varmasti saakin eniten irti. Kirjassa puhutaan kuitenkin jonkun verran nukkumisesta myös yleisemmällä tasolla, ja esimerkiksi unihygieniaan kannattaa jokaisen huonounisen tutustua. Itse pääsen kokeilemaan kirjan oppeja vielä tämän kesän aikana, katsotaan jouluna kuinka hyvin tässä perheessä silloin nukutaan! :)

17. toukokuuta 2016

Sofia Torvalds: Luoksein jää. Äideistä

Kansikuva kustantajan sivuilta.
Minua kiinnostaa henkinen perintö, joka kulkee sukupolvelta toiselle. Olen hamstrannut hyllyyni kirjoja esimerkiksi sotatraumojen siirtymisestä seuraaville sukupolville, ja nyt luin Sofia Torvaldsin uutuuden, jossa hän pohtii omaa taustaansa ja erityisesti sukunsa äitien tapaa toteuttaa äitiyttään.

Kirja on pieni ja ohut, alle 150-sivuinen, mutta silti siihen mahtuu paljon. Kokonaisuus koostuu pienistä hetkistä suvun menneisyydessä, kronologisesti teksti ei etene. Kieli on kaunista ja hiukan runollistakin. Laajan suvun eri henkilöiden hahmottamisessa auttavat sisäkansiin painetut sukupuut ja kuhunkin henkilöön liitetyt luonnehdinnat jotka toistuvat pitkin kirjaa.

Jokaisella suvun äidillä on ollut oma tapansa toteuttaa äitiyttä omassa ajassaan ja siihen liittyvässä kulttuurissa. Kukaan heistä ei ole ollut täydellinen äiti, vaan heistä löytyy enemmän ja vähemmän rosoisuutta. Luonteenpiirteistä ujous nousee useamman kerran esille. Sukuun kuuluu tietysti myös musta lammas, äiti hänkin. Moni äideistä on myös syystä tai toisesta lähtenyt lastensa luota pois tai lähettänyt lapsensa luotaan, haluamattaan tai omasta halustaan. Etäisyys ei kaikkien äitien kohdalla ole ollut fyysistä, myös henkisesti voi olla poissaoleva.

Kirjoittaja kuljettaa kuolleita äitejä mukanaan, he kulkevat laumana antamassa neuvoja ja ohjeita, perustelemassa omaa toimintaansa, paheksumassa nykyajan ilmiöitä ja taustana kaikelle päähenkilön pohdinnalle. Aaveäideistä yksi tai muutama nousevat välillä erityistarkasteluun, välillä he hymistelevät maailmanmenolle yhtenä kuorona. Kuolleet äidit kuvastavat minusta hyvin aiempien sukupolvien läsnäoloa nykyjäsenten arjessa. Vaikka edesmenneet sukulaiset eivät enää (välttämättä) vaikuta näkyvästi arjessamme, kannamme heitä silti ajatuksissamme ja heidän tapojaan kasvatuksessamme. Erityisen lähelle he tulevat herkissä asioissa ja elämän kriiseissä, eikä heitä kannata vaientaa. Päinvastoin kirjoittaja kyselee perusteluja kuolleiden äitien valinnoille ja ratkaisuille ja yrittää ymmärtää sellaistakin toimintaa, joka hänestä itsestään tuntuu käsittämättömältä.

Yksi näistä kirjoittajasta käsittämättömältä tuntuvista asioista on se, miten eräs kuolleista äideistä, Fanny, pystyi jättämään lapsensa ja perustamaan uuden perheen. Fanny meni nuorena naimisiin, muutti Pietariin ja sai kaksi poikaa. Keuhkotaudin puhjettua hän lähti Eurooppaan parantolaan, jossa hän sai avioeron miehestään jotta saisi kuolla rauhassa. Vastoin odotuksia Fanny kuitenkin parani, meni nuoruudenrakkautensa kanssa naimisiin ja sai vielä kolme poikaa. Kahta aiemmasta avioliitosta syntynyttä poikaa hän ei ilmeisesti enää tavannut. Fannyyn ja hänen valintoihinsa palataan tasaisin väliajoin, ja kirjoittaja yrittää ymmärtää hänen ratkaisuaan, vaikka se on ristiriidassa hänen oman ajattelunsa kanssa.

Menneisyyden hetket kuvataan kirjassa kauniisti. Niiden kautta muodostuu lopulta kokonaiskuva kirjailijan suvusta, etenkin sen äideistä. Menneisyys limittyy nykyhetkeen, ajasta toiseen liikutaan luontevasti. Aikatasot ja paikat vaihtuvat sulavasti nykyhetkestä menneisyyteen, Helsingistä Eurooppaan. Vaikka hyppäykset ovat välillä suuria, lukija pysyy silti kärryillä, tai ainakaan minulla ei ollut vaikeuksia seurata sukutarinan muotoutumista. Jokaisella luvulla on oma teemansa, joka kulkee tekstin punaisena lankana, välillä hatarammin ja välillä vahvemmin.

Vaikka kirja on pieni, se ei silti ole erityisen nopealukuinen, sillä kirjan lukeminen saa miettimään omaakin sukuhistoriaa. Lisäksi kirjan tyyli on sellainen, että siitä saa enemmän irti kun sen lukee toistamiseen. Vaikka sukutarinat eivät sinua juuri kiinnostaisi, kannattaa tämä kirja kuitenkin lukea sen erilaisen toteutustavan ja kauniin kielen takia.

7. toukokuuta 2016

Kesän ja syksyn uutuuksia

Iso osa syksyn kirjakatalogeista on jo ilmestynyt, ja alla omat poimintani niistä. Kirjan nimet ovat linkkejä kustantajien nettisivuilla oleviin esittelyihin, klikkaa jos haluat lisätietoa. Kirjan nimen alla oleva lyhyt kuvaus on lähinnä muistiinpano itselleni siitä, miksi tämä kirja on listalla. Kuvausten ei siis ole tarkoituskaan olla tyhjentäviä ja informatiivisia. :)

Mitä sinä haluat ehdottomasti lukea tulevan kesän ja syksyn uutuuskirjatarjonnasta?

Atena
  • Roope Lipasti: Viimeiset polttarit (kesäkuu)
    • Lapsuudentoverien kokoontuvat polttareihin, mutta lapsuuden välitöntä tunnelmaa on vaikea saavuttaa.
  • Laura Andersson: Voit nukkua. Kuinka opetin vauvani nukkumaan ja kuinka se muualla tehdään (toukokuu)
    • Kirja lapsen nukuttamisesta meillä ja maailmalla.
  • Tiina Lifländer: Kolme syytä elää (elokuu)
    • Kertun ja Helmin elämästä ja ystävyydestä 1950-luvulta 2000-luvulle. Nuoruuden valinnat eivät olleet merkityksettömiä.
  • Satu Grönroos: Tuulen suku (syyskuu)
    • Kolmetoistavuotiaan Helmin kesäsuunnitelmat muuttuvat, kun äiti katoaa ja tilalle tulee erikoinen nainen.
  • Mikko Porvali: Veri ei vaikene (lokakuu)
    • Karelia Noir -trilogian toinen osa. 
  • Ira Vihreälehto: Tuntematon sotavanki. Venäläistä isoisääni etsimässä (syyskuu)
    • Edellisten sukupolvien vaikeneminen saa ihmiset penkomaan juuriaan ja etsimään vaiettuja sukulaisia.
  • Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise. Poskisuukkoja ja perhe-elämää Ranskassa (elokuu)
    • Kulttuurien eroista ja yhtäläisyyksistä pikkulapsiperheen arjessa Etelä-Ranskassa
Avain
  • Marika Helovuo: Lukukipinän sytytyskirja (syyskuu)
    • Melkein sata syytä tarttua kirjaan ja lukuvinkkejä kaupan päälle
Bazar
  • Kate Morton: Salaisuuden kantaja (syyskuu)
    • Mortonin neljäs suomennettu romaani vie lukijan nykypäivän kautta 1960- ja 1930-luvuille selvittämään historian salaisuuksia.
  • Karoliina Sallinen: Tee se itse -vauva (syyskuu)
    • Kirjassa kuvataan se, mitä neuvolassa ei raskausaikana muistettu kertoa
  • Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa (syyskuu)
    • Lisää Flavia de Lucea, viides suomennettu osa
  • Lucinda Riley: Keskiyön ruusu (kesäkuu)
    • Intia, Englanti, 1900-luvun alku, nykypäivä ja riipaiseva rakkaustarina
  • Steven Rowley: Lily ja mustekala (lokakuu)
    • Entä kun parhaan kaverin otsassa alkaa kasvaa mustekala?
  • Christian Rönnbacka: Kävikö käry? Vakuutusetsivien parhaat tarinat (elokuu)
    • Miten vakuutusyhtiöitä huijataan
Gummerus
  • Minna Rytisalo: Lempi (heinäkuu)
    • Perhetragedia Lapin sodan aikaan
  • Mike Pohjola: 1827 (elokuu)
    • Romaani Turun palosta
  • Vera Vala: Milanon nukkemestari (kesäkuu)
    • Ariannan tarina jatkuu
  • Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa (syyskuu)
    • Rakkautta toisen maailmansodan Englannissa
  • Maija-Leena Rova (toim.): Uskonsota keittiössä. Vanhoillislestadiolaisuudesta erkaantuneiden kokemuksia (lokakuu)
    • Vanhoillislestadiolaisuus kiinnostaa
Karisto
  • Heidi Mäkinen: Ei saa mennä ulos saunaiholla (syyskuu)
    • Mielenkiintoisen kuuloinen tarina kahdesta eri-ikäisestä naisesta ja nirppanokkaisesta kissasta
  • Kirsti Ellilä: Arpapeliä (heinäkuu)
    • Miten arpavoitto muuttaa tavallisen elämän
Minerva
  • Thomas Rydahl: Erakko (lokakuu)
    • Kanariansaarten Fuerteventuralle sijoittuva dekkari
Otava

Schildts & Söderströms
  • Care Santos: Suklaan maku (kesäkuu)
    • Barcelona kolmella eri vuosisadalla kolmen eri naisen elämän taustalla
  • Rosa Meriläinen ja Saara Särmä: Anna mennä. Opas hauskempaan elämään (elokuu)
    • Auttaisiko tämä kirja vähän löysäämään nutturaa?
  • Tim Walker: Lost in Suomi (lokakuu)
    • Miltä Suomi ja suomalaiset näyttävät amerikkalaisen opettajan silmin?
  • Asta Raami: Älykäs intuitio (syyskuu)
    • Intuition ja sen käytön pohdintaa eri näkökulmista
  • Kaisa Viitanen ja Katja Tähjä: Karkotetut (syyskuu)
    • Mitä tapahtuu niille maahanmuuttajille, jotka ovat saaneet karkotuspäätöksen?
Tammi
  • Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja (elokuu)
    • Matematiikan professorin muisti on vain 80 minuutin mittainen. Yhteiselo nuoren taloudenhoitajan ja hänen poikansa kanssa on aluksi haastavaa, mutta yhteinen sävel lopulta löytyy.
WSOY
  • Tuula-Liina Varis: Huvila (lokakuu)
    • Taiteilijan vaimo ja tytär sekä piika kolmistaan hirsihuvilalla, kun mies lähtee rakentamaan "uutta Eurooppaa"
  • Liisa Keltikangas-Järvinen: "Hyvät tyypit". Temperamentti ja työelämä (elokuu)
    • Miten erilaiset temperamentit näkyvät työelämässä ja rekrytoinneissa
  • Ville Kivimäki ja Anssi Männistö: Sodan särkemä arki (elo-syyskuu)
    • Millaista oli arki sodassa ja mitä nuoremmille sukupolville ei sodasta kerrottu
  • Scott Stossel: Pelosta sekaisin. Yhden miehen matka ahdistuneisuuden ytimeen (elokuu)
    • Ahdistuneisuuden taustoitusta
  • Eveliina Lauhio: Mihin minä uskon (syyskuu)
    • Uskonnon merkityksestä ihmisten arjessa

24. huhtikuuta 2016

Ville Virtanen: Hevosen taju

Kansikuva kustantajan sivuilta
Tämä kirja on herättänyt minussa ristiriitaisia tunteita aina sen ilmestymisestä vuonna 2013 asti. Olen halunnut lukea sen ja olen pitänyt kirjaa kädessäni moneen otteeseen sekä kirjakaupoissa että kirjastoissa. Kannen kuva on kuitenkin ollut suurin syy siihen, että en ole tähän tarttunut, hevosen ilme on viestii minulle halusta paeta. Kansikuva on jakanut mielipiteitä ja sitä on kommentoitu blogeissakin ahkerasti.

Kun jälleen kerran näin tämän kirjan kirjaston esittelyhyllyssä, päätin lopulta lukea sen. Ajattelin että se lopettaisi vainoamiseni jos tutustuisin siihen paremmin. Kirjan luettuani olen kuitenkin edelleen hämmentynyt, sisältö ei oikeastaan vastaa takakannen kuvausta kovin hyvin ja lisäksi tyylilaji vaihtuu kesken kirjan. Myös kieleen tottuminen ottaa aikansa, lauserakenteet ovat erikoisia ja usein aika pitkiäkin. Runolliseen, kuvailevaan kieleen piti keskittyä eri tavalla kuin viimeksi lukemieni tietokirjojen tekstiin.

Kirjaa on moitittu kielivirheiden suuresta määrästä, ja pilkkuvirheet ovat saaneet myös paljon huomiota. Hämmästyin näistä mielipiteistä, sillä yleensä kieli- ja kirjoitusvirheet häiritsevät lukemistani huomattavasti, mutta tätä lukiessani en ollut kiinnittänyt niihin sen kummemmin huomiota. Joitakin yksittäisiä lyönti- ja kirjoitusvirheitä bongasin, mutta luulen että erikoinen kieli vaati normaalia suuremman osan huomiostani ja suurin osa virheistä on karannut ohitseni. Yksi kirjoitusmuoto kuitenkin häiritsi alusta loppuun saakka: hopeanvärisen hevosen rotu on kirjoitettu aina muodossa akhaltek, vaikka sen suomenkielinen nimi on ahaltek.

Kuten takakannessa kerrotaan, kirjan päähenkilöinä ovat Elias ja Flo, jotka myyvät työkseen hevosia. Heidän myymänsä hevoset alkavat olla haluttuja, sillä Flo valitsee hevoset tarkalla silmällä ja Eliaksen käsittelyssä niistä tulee kaikkensa antavia ja helppoja käsitellä. Eliaksella on poikkeuksellinen kyky käsitellä hevosia, osan taidosta hän on oppinut otto-isältään Rauno-sedältä lapsuudessaan ja nuoruudessaan ja osa on hänellä verissä.

Helppoa ei huippuunsa viritettyjen kilparatsujen kauppa kuitenkaan ole, vaikka pikkurahasta ei ole enää hetkeen ollut puutetta. Sekä Flo että Elias ovat henkisesti kovilla, eikä kummankaan lapsuus ja nuoruus ole ollut sieltä ruusuisimmasta päästä. Kun tallin pihalla yht'äkkiä on hevoskuljetusauto ja sen sisällä hopeanvärinen ahaltek-hevonen, on Elias myyty. Tamma on Flon mielestä arvoton, mutta Eilas menettää sille sydämensä.

Kirja alkaa ahaltek-tamman saapumisesta ja sen jälkeen siirrytään Eliaksen ja Flon lapsuuteen ja nuoruuteen. Takaisin nykyhetkeen päästään noin kirjan puolivälissä, ja pikkuhiljaa tyylilaji muuttuu täysin. Lukijaa riepotellaan toinen toistaan oudommissa tilanteissa ja tapahtumapaikoissa, eikä missään tunnu enää olevan mitään järkeä. Loppuun on kuitenkin päästävä, ja samalla vain toivoo että pyöritys loppuisi ja palattaisiin jälleen jotenkin järkevään todellisuuteen.

Kirjan jälkipuolisko kuitenkin selitti kansikuvaakin, tai ainakaan en koe sitä enää niin luotaantyöntävänä kuin aiemmin. Eliaksen kokemat asiat kirjan loppupuolella kääntävät ihmisen ja hevosen suhteen nurinniskoin. Jollain tavalla kansikuva kuvaa myös omia tuntojani lukijana, kirjan loppupuolella oli itselläkin vähän pakokauhuinen tunnelma, mutta sinnikkäästi luin loppuun.

Jos etsit aikuisten hevoskirjaa, tämä ei välttämättä vastaa odotuksiin kovin hyvin. Minä ainakin olisi lukenut mieluummin kauppatallin arjesta kuin lähtenyt puolivälissä kirjaa ihan toisenlaisiin maisemiin. Lukisin kuitenkin mielelläni niitä aikuisten hevoskirjoja, joten vinkkejä otetaan vastaan jos satut tietämään hyviä sellaisia.

22. huhtikuuta 2016

Elina Järvi, Tiina Hotti ja Olga Poppius: Error. Mielen häiriöitä

Kansikuva kustantajan sivuilta
Mielenterveyden häiriöt koskettavat yhä useampaa suomalaista. Vaikka mielenterveyden häiriöt ovat eri tavalla esillä ja niistä puhutaan jossain määrin hyväksyvämpään sävyyn kuin ennen, ei sairauden leima välttämättä ole haalistunut. Useimmilla meistä on tiukassa istuvat mielikuvamme esimerkiksi masennusta, skitsofreniaa tai anoreksiaa sairastavasta ihmisestä. Mielen sairastuminen lyö yhä edelleen ihmisen otsaan leiman, jonka takaa ihmistä itseään on vaikea nähdä.

Tässä kirjassa esiin nousevat ihmiset diagnoosiensa takana. Viisitoista arvokasta ihmistä kertoo oman elämäntarinansa ja avaa lukijoille sitä, millaista on elää järkkyneen mielen kanssa. Osa tarinansa jakaneista on julkisuuden henkilöitä, ja kirjassa he päästävät lukijat näkemään sitä puolta elämästään, jota ei välttämättä muuten nosteta ensimmäisenä esille.

Kirjassa tarinansa kertovilla ihmisillä on erilaisia diagnooseja. On masennusta, syömishäiriötä, epävakaata persoonallisuutta, skitsofreniaa, kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja paljon muuta. Diagnoosien lisäksi on kuitenkin aina ihminen ja hänen elämänsä, menneisyys, nykyhetki ja tuleva. Moni liittää aiemmat elämäntapahtumat mielenterveyden häiriön puhkeamiseen. Esimerkiksi lapsuudessa koetut traumat ovat voineet olla osaltaan laukaisemassa sairauden puhkeamista.

Myös mielenterveyden hoitaminen on kirjassa esillä. Kirjassa tarinansa kertovilla on ollut ja on paljon kontakteja erilaisiin hoitopaikkoihin ja hoitohenkilöstöön. Kuten kaikessa muussakin, joskus kemiat ihmisten välillä toimivat ja joskus eivät. Mielenterveyden häiriöiden kanssa kamppailuun tuntuu silti kirjan tarinoiden perusteella olevan liian vaikea saada apua. Monet kritisoivat lääkehoitoa ja kokevat että sitä tuputetaan, mutta useimmat toteavat kuitenkin että lääkehoito on yksi tärkeä hoitomuoto muiden joukossa. Turhan usein lääkitys tuntuu kuitenkin olevan se ainoa tarjolla oleva apu, terapiaan voi olla vaikea päästä vaikka sitä itse haluaisikin.

Mielenterveyden häiriö voi invalidisoida ja eristää ihmisen yhteiskunnasta. Siksi on surullista, että toimeentulosta pitää taistella esimerkiksi Kelan kanssa. Lomakkeiden täytön vaikeus ja päätösten epäoikeudenmukaisuus nousivat esille monessa tarinassa. Joillakin oli mennyt vuosia toimeentulosta taistelemiseen, eikä vuoden mittainen kuntoutustuki ole pitkällä tähtäimellä kestävä ratkaisu. Työnantajien suhtautuminen mielenterveyskuntoutujiin vaihtelee, ja vaikka osa-aikainen työ olisikin monelle mahdollista ja toipumisen kannalta hyväksi, voi työnantajan asenne ja joustamattomuus nousta helposti esteeksi.

Kirja on kiinnostavaa ja silmiäavaavaa luettavaa. Jokaisen viidentoista ihmisen oma ääni ja elämäntarina pääsevät esille, ja samalla lukija joutuu kyseenalaistamaan omia ennakkoluulojaan erilaisia sairauksia kohtaan. Kirjaa ei tarvitse lukea kannesta kanteen, vaan tarinoita voi lukea siinä järjestyksessä kuin itse haluaa. Jokaisesta tarinansa jakaneesta on kaksi taidolla kuvattua valokuvaa tekstin lomassa. Kuvista välittyy ilo, ja ne toimivat hyvin tekstin tasapainottajina: ne muistuttavat lukijaa, että mielenterveyden häiriö ei ole jokapäiväistä mustuutta, vaan väliin mahtuu myös aurinkoisia hetkiä. Toisaalta ne konkretisoivat osaltaan sitä, että kuka vain voi sairastua, eikä mielen sairaus välttämättä näy ollenkaan ulospäin. Siksi on tärkeää muistaa kysyä kuulumisia myös niiltä, jotka näyttävät ulkoisesti pärjäävän elämässään loistavasti. Pään sisällä tunnelmat voivat kuitenkin olla ihan toisenlaiset.

Jokaisesta kirjan julkaisuvuonna 2016 myydystä kirjasta lahjoitetaan 0,50€ Mielenterveyden keskusliitolle.