J. K. Rowling: Paikka vapaana

Kuva kustantajan sivuilta
Pidän Harry Pottereista, olen lukenut ne kaikki moneen kertaan sekä suomeksi että englanniksi. Koko sarja oli sellainen, ettei sitä saanut laskettua käsistään, vaikka kello hiipi jo varhaisaamun puolelle. Olen lukenut myös Robert Galbraithin nimellä kirjoitetun Rowlingin ensimmäisen dekkarin, Käen kutsun ja pidin siitäkin. Sen sijaan Paikka vapaana on ollut sellainen kirja, jonka olen halunnut lukea sen ilmestymisestä lähtien, mutta en ole uskaltanut. Muistan lukeneeni sen ilmestymisaikoihin monia sellaisia arvioita, joissa se sai paljon kritiikkiä. Enää en muista, millaisia kriittiset kommentit olivat, mutta ne ovat jarrutelleet kirjaan tarttumista, koska en halunnut lukea huonoa Rowlingin kirjoittamaa kirjaa. Kirjahyllyn tiivistysprojektin myötä kauan hyllyssä ollut Paikka vapaana lopulta päätyi luettavaksi. Eikä se ollut minusta huono.

Kirjan juoni on periaatteessa yksinkertainen eikä kovin houkutteleva: Pagfordin pikkukaupungin paikallisvaltuutettu kuolee yllättäen ja lähes koko kirja oikeastaan käsittelee hänen seuraajansa valitsemista ja kulisseissa käytävää sotaa valtuuston kiistakapuloista. 543 sivun verran. Ehkä tässä oli toinen syy siihen, että tämän lukeminen sai odottaa näin kauan: kirjan esittelytekstin perusteella kirja kuulostaa tosi kuivalta. No, lopulta tästäkin tuli yksi niistä kirjoista, jonka takia melkein myöhästyin milloin mistäkin, koska piti lukea vielä yksi luku lisää.

Kirjassa kuvataan pikkukaupungin ihmisiä, joilla on ollut yhteys kuolleeseen valtuutettuun. Jotkut olivat hänen kanssaan valtuustossa, toiset tutustuneet nuoruudessa ja joillekin Barry Fairbrother oli koulukavereiden isä tai koulun soutujoukkueen valmentaja. Uuden valtuutetun valitseminen Barryn tilalle on merkittävä tapahtuma, sillä valtuustossa taistellaan huonomaineisen kaupunginosan ja sen huumeklinikan siirtämisestä naapurikaupungille, ja asia jakaa valtuutetut kahteen keskenään hyvin erimieliseen leiriin.

Tämä ei ollut minusta mitenkään hauska tai kevyt kirja, vaikka tätä lukikin nopeasti. Minusta kirja oli täynnä erilaisia ja eri syistä onnettomia ihmisiä, jotka eivät halunneet huomata ihmisiä ympärillään vaan ajaa vain omaa ja läheistensä etua. Kaikilla on myös omat huolet ja murheensa, jotka tuovat lisäväriä tarinaan. Näkökulma vaihteli koko ajan, ja lukija pääsi näkemään saman asian monta eri puolta. Toisten kohdalla se lisäsi ymmärrystä henkilön käyttäytymistä kohtaan, toisten kohdalla taas vähensi sitä. Mutta se teki tarinasta paljon mielenkiintosemman kuin jos tarina olisi kerrottu pelkästään kaikkitietävän kertojan kautta.

Monista hankalistakin kirjoista jää hyvä mieli, vaikka tarinassa olisi tapahtunut kauheuksia. Tästä kirjasta ei ainakaan minulle jäänyt hyvä mieli. Pienen englantilaisen kaupungin pieneen ihmisryhmään tuntuu keskittyneen ihan liikaa ongelmia, ja välillä ihmisetkin ovat kaameita. Taisin jossain välissä kommentoida lukemistani miehelleni sanoen että tämä on ihan kamala kirja. Lopulta olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä oli kaikesta kamaluudestaan huolimatta hyvä kirja ja ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Paluu Nummelan ponitallille