29. maaliskuuta 2015

Alan Bradley: Piiraan maku makea

Tämä kirja on houkutellut jo pitkään ihanan kantensa takia. Varausjonot ovat olleet aika pitkät, joten bongasin tämän kirjaston palautushyllystä vasta vähän aikaa sitten. Ja olihan tämä hyvä, kun tottui ensin vähän erilaiseen kerrontaan.

Flavia de Luce on 11-vuotias kemistinalku, joka päätyy selvittämään kotinsa puutarhaan kuolleen miehen murhaa. Hänen intohimonsa on kemia, jonka salat hän on opetellut itsekseen. (Kirjaa lukiessa tulee ihan huomaamatta kerrattua myös kemian tietojaan.) Flavia asuu isänsä ja kahden isomman sisarensa kanssa Buckshaw'ssa Englannin maaseudulla 1950-luvulla. Flavia ei tule siskojensa kanssa toimeen eikä isästäkään ole paljon seuraa, joten murhan selvittely taitaa olla ihan hauskaa vaihtelua melko yksitoikkoiseen arkeen.

Tarina on kerrottu minä-muodossa, mikä vaatii aluksi vähän totuttelua. Kun tyyliin pääsee sisälle, se toimii mielestäni hyvin. 11-vuotias katselee maailmaa eri tavalla kuin aikuinen, ja vaikka Flavia onkin aika varhaiskypsä niin hänen pohdiskelunsa ovat silti mukavaa vaihtelua. Kirjaa suositellaan liepeen mukaan Viisikoiden ystäville, ja Flavialla tosiaan tuntuu olevan samanlainen kyky joutua keskelle seikkailua kuin Viisikollakin. Myös Pikku Myy voisi olla Flavian sielunsisko. :)

Kirjan kieli on hauskaa ja eläväistä, ja kielikuvia viljellään paljon. Itse juoni ei tässä kirjassa välttämättä ollut se, mikä sai minut jatkamaan lukemista, vaan kaikki muu. Kirjan luettuani googlettelin sarjan seuraavaa osaa ja huomasin että näitähän on ilmestynyt englanniksi jo vino pino, ja vasta kaksi on suomennettu. Ehkäpä kemian sanastoa voi harjoitella myös englanniksi...

28. maaliskuuta 2015

Mari Jungstedt: Kesän kylmyydessä

Ruotsalaisten dekkarikirjailijoiden kirjoja luetaan paljon, mutta itselleni ne ovat vieraampia. Nopeasti mietittynä ei tule mieleen yhtään aiempaa ruotsalaista dekkaria jonka olisin itse lukenut, vaikka olen tietysti kuullut niistä. Wallanderia olen katsonut tv-sarjana, mutta senkin aloitin vasta tämän vuoden alussa.

Odotukset olivat korkealla kun tartuin Mari Jungstedtin vuonna 2006 suomennettuun dekkariin Kesän kylmyydessä. Kirja on odotellut kiltisti hyllyssä lukuvuoroaan jo ainakin vuoden päivät, mutta pääsi nyt luettavaksi kirjahyllyn siivouksen yhteydessä. Enkä kyllä kovin hanakasti taida Jungstedtin dekkareihin tarttua jatkossakaan. Kesän kylmyydessä oli sellainen ihan kiva kirja, mutta jostain syystä se ei ollut ihan niin vetävä kuin olin odottanut.

Tarinassa ei ollut mitään vikaa ja se etenkin ihan hyvää vauhtia, etenkin toisen murhan kohdalla. Siihen asti tahti oli aika verkkaista, ja lukijaa tutustutettiin rauhassa kirjan (ja sarjan) päähenkilöihin ja Gotlantiin. Toisen murhan jälkeen tarina muuttui oikeastaan koukuttavaksikin. Eniten lukemisessa taisi tökkiä kirjan suomennos, josta ruotsin kieli paistoi välillä turhan räikeästi läpi. Nurinkuriset lauserakenteet ja huolimattomasti mietityt kielikuvat ärsyttivät ja saivat lukemisen tuntumaan epämiellyttävältä.

Tiedostan, että takerrun välillä liikaa kieleen ja sen puutteisiin tarinan kustannuksella. Joskus pystynkin unohtamaan tökerön kielen jos tarina on muuten mielenkiintoinen ja koukuttava. Tämän kirjan kanssa yhtälö ei kuitenkaan minun kohdallani toiminut. Kesän kylmyydessä on rikoskomisario Anders Knutaksesta kertovan sarjan ensimmäinen osa, joten ehkä kyseessä ovat vain pienet käynnistysvaikeudet. Usein sarjan päästyä kunnolla vauhtiin ja henkilöiden tullessa tutummiksi myös juonet ovat houkuttelevampia.

Vaikka tuomioni saattaa vaikuttaa tylyltä, tiedän että moni muu pitää tästä kirjasta paljon. Tämä sopii ihan hyvin vaikka välipalaksi joidenkin tuhdimpien kirjojen lomaan tai vaikka lomapäivän viihdykkeeksi. Ehkä nappaan sarjan kakkososan kesällä riippumattoon.

18. maaliskuuta 2015

Minna Roininen: Unohdetut ovet

Sain kokeilla valintoihin perustuvaa syväkirjaa, Minna Roinisen kirjoittamaa fantasiaromaania Unohdetut ovet. Syväkirjan romaanista tekee se, että lukija itse vaikuttaa tarinan kulkuun valintojensa kautta. Osa kirjan luvuista on sellaisia, joiden jälkeen lukija päättää, miten haluaa tarinan jatkuvan. Osa valinnoista on yksinkertaisia, esim. meneekö päähenkilö tapaamaan henkilöä X vai ei tai ottaako hän jonkun neuvon vastaan vai ei. Useimmissa valintakohdissa oli kaksi vaihtoehtoa, joissakin kolme. Jos valintoihin perustuva syväkirja kiinnostaa enemmän, tutustu kirjaan kustantajan sivuilla tai kirjailijan kotisivuilla. Tästä pääset näkemään kartan valintojen vaikutuksesta juoneen. Kartassa on vain numeroita ja symboleja, joten sen perusteella en usko lukukokemuksen kärsivän.

Itse luin kirjan ensin ja vasta sen jälkeen löysin kartan. Mietin lukiessani, että onko loppu aina samanlainen ja vain siihen johtava tarina  valinnoista riippuen erilainen. Päästyäni loppuun ja sen jälkeen selattuani sisällysluetteloa huomasin, että loppuja täytyy olla erilaisia. Kartan mukaan erilaisia loppuja on kymmenen, joten eri tarinat ovat todennäköisesti aika erilaisia. Lukiessani mietin paljon sitä, millainen tarina olisi, jos valitsisinkin tuon toisen vaihtoehdon. Palaaminen valintasivulle valinnan teon jälkeen itse kirjassa ei ollut mahdollista, mutta sisällysluettelon kautta olisi tietysti päässyt valintasivulle uudelleen.

Kirjan päähenkilö on Alma, joka on naimisissa Simonin kanssa. Simon on ydinfyysikko ja on työnsä takia elänyt vähän joka maailman kolkassa. Kirjan tapahtumat (ainakin omassa versiossani) sijoittuivat pääasiassa Tukholmaan, jossa pariskunta oli asunut pari vuotta, ja jota he alkoivat pikkuhiljaa pitää kotinaan. Alma viettää päivänsä pääosin kotona neljän seinän sisällä, usein peläten. Alman maailma keikahtaa, kun hänen luokseen tulee eräänä päivänä erikoinen henkilö, joka väittää vastaavansa Simonin henkivakuutuksesta. Hänen mukaansa Simon tulee kuolemaan kahden kuukauden päästä. Tämän jälkeen lukija joutuu Alman mukana seikkailuun, jossa unet limittyvät todellisuuden kanssa, eikä minkään todellisuudesta voi olla varma.

Kirja toimi yllättävän hyvin, vaikka valintoja ja tarinalinjoja oli niin monia. Vasta kartan nähtyäni tajusin kuinka paljon niitä oikeasti olikin. Vaikeinta lukiessa oli ajatella, ettei mikään vastauksista ollut oikea tai väärä, vaan että jokainen valinta vain vaikutti tarinan kulkuun omalla tavallaan. Vasta loppuvaiheessa uskaltauduin vähän leikkimään valinnoilla, enkä aina valinnut sitä vaihtoehtoa, joka mielestäni olisi ollut "oikea". Suurimman osan ajasta tarina jatkui loogisesti, vaikka muutamassa kohdassa tulikin sellainen olo että jotain on mennyt ohitse. Muutama epäloogisuus samoin oli siinä tarinapolussa, jota itse seurasin. Yleisesti ottaen tarina oli jännittävä ja sitä luki "vielä tämä yksi luku ja sitten alan nukkua" -tyylisesti (kaikkihan tietävät ettei se luku jäänyt läheskään viimeiseksi...).

Vaikka tarina oli hyvä ja jännittävä, oli kieli välillä vähän kankeaa. Tai voi olla, ettei se ollut ihan minun tyylistäni. Eipä tuo kuitenkaan häirinnyt omaa lukemistani. Kieltä enemmän ärsytti välillä Alma henkilönä, jonka sipsit ja suklaakeksit olisin halunnut käydä vaihtamassa kunnolliseen ruokaan ja napostelukasviksiin, ja joka olisi mielestäni kaivannut muutenkin pientä ryhtiliikettä, sairaudestaan huolimatta.

Tämä oli kivaa vaihtelua tavallisiin kirjoihin verrattuna. Ainoa hankaluus on se, etten yhtään tiedä, mitä kirjaan luetuksi sivumääräksi, koska minulla ei ole siitä hajuakaan. Ehkä esitän vain valistuneen arvion, että luin ehkä noin 200 sivua. Luulisin että se osuu melko oikeaan.

Kirjan molemmat versiot (perinteinen romaani ja valintoihin perustuva) ovat saatavilla e-kirjoina. Täältä pääset katsomaan, mistä voit halutessasi ostaa oman kappaleesi.