Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa

Kirja on itsenäinen jatko-osa ensimmäiselle Arianna de Belliksestä kertovalle dekkarille, Kuolema sypressin varjossa. Ensimmäinen kirja oli muistaakseni hyvä välipalakirja, vaikka tyyli jollain lailla tökkikin. Kosto ikuisessa kaupungissa oli mielestäni parempi, ja varsinkin loppua kohden jännitys tiivistyi. Kuten tavallista, en arvannut murhaajaa etukäteen vaan vasta kirjan lopussa.

Sarjan toisessa osassa Arianna saa toimeksiannon Anna Lucarellilta, joka pyytää Ariannaa seuraamaan sisarensa Lauran elämää. Anna pelkää sisarensa olevan vaarassa, ja Arianna alkaa tutustua Lauran elämään. Pian tutkimusten alettua Laura kuitenkin löytyy kuolleena. Arianna jatkaa kuitenkin Lauran elämän tutkimista, vaikka Anna peruu toimeksiantonsa. Tutkimukset vievät Ariannan Lauran työpaikalle, assyrologian osastolle la Sapienzan yliopistoon mutta myös kaupungin hämärämmille kujille epäillyn terroristin jäljille. Eikä hän tietysti välty vaaralta itsekään ystäviensä varoituksista huolimatta.

En ole koskaan käynyt Roomassa, mutta kirjan luettuani tekisi mieli lähteä matkalle sinne. Tarinaan on ujutettu kuvauksia Roomasta, sen ihmisistä ja houkuttelevista paikoista. Kadunnimiä mainitaan paljon, ja paikan päällä käyneenä pystyisi hahmottamaan tarinan kulkua maantieteellisesti paremmin. Ariannan elämää seuraamalla voi tutustua italialaiseen kulttuuriin muutenkin, esimerkiksi ruokaan. Kirjassa on ovelasti sijoitettuna erilaisten italialaisten ruokien reseptejä, joita Arianna tai joku muu henkilöistä rikosten ratkaisun lomassa kokkailee. Kieltämättä vesi herahtaa kielelle ruokien kuvauksia lukiessa ja tekisi mieli siirtyä keittiöön kokeilemaan reseptejä, ellei kirja pitäisi lukijaa niin hyvin otteessaan.

Työn ohessa Arianna pohtii myös omaa elämäänsä, ja etenkin sitä aikaa, josta hänellä ei muistinmenetyksen vuoksi ole kuin hajanaisia muistikuvia. Toisaalta Ariannan ajatuksista osansa vie myös ulkoministeri Bartolomeo ja tasapainoilu ystävyyden ja rakkauden välillä.

Kaiken kaikkiaan kirja oli mielestäni viihdyttävä ja jännittävä, vaikka lukija päästettiin välillä hengähtämäänkin. Pääosa kirjasta oli kirjoitettu Ariannan näkökulmasta, mutta mukana oli myös lyhyitä lukuja muiden kirjan henkilöiden näkökulmista. Nämä lyhyet luvut antoivat toisaalta lukijalle pieniä vihjeitä henkilöiden motiiveista, mutta saattoivat välillä sekoittaa soppaa entisestään. Ainoat ensimmäisessä persoonassa kirjoitetut kohdat olivat murhaajan lyhyet, selkäpiitä karmivat luvut. Erityisen jännittävää oli kirjan lopussa yhdistää murhaaja pitkin kirjaa tarjoiltuihin välähdyksiin murhaajan pään sisältä.

Suosittelen kirjaa sellaisille, jotka haluavat tehdä nojatuolimatkan Roomaan, ja jotka haluavat lukea jotain samaan aikaan viihdyttävää ja jännittävää.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Paluu Nummelan ponitallille