Jane Green: Vuosi maalla


Jane Greenin kirjat eivät minusta ole kovin hyviä, mutta silti minulla on niitä kirjahyllyssäni, ja silti ostin tämänkin, kun halvalla sain. Olen lukenut aiemmin ainakin Anoppiahdistuksen, ja muutama muu odottaa hyllyssä vielä lukemista. Näillä kirjoilla on tapana päätyä yöpöydälle lojumaan kun niistä on luettu noin 50 sivua, ja loppuun lukemista saa odottaa. Toisaalta, sitten kun kirjaan taas tarttuu, sen lukeekin loppuun nopeasti.


Vuosi maalla alkoi samalla tavalla, kirja olisi jäänyt pöydälle lojumaan jos olisi ollut kiire ja paljon muuta tekemistä. Nyt ei ollut, joten luin sinnikkäästi eteenpäin alun vaivaannuttavasta selittelevästä tyylistä huolimatta. Tarina pääsi sitten ihan hyvään vauhtiin ja loppuun luinkin sen puolen välin jälkeen yhdeltä istumalta. Kirjassa on selkeä ydinjoukko, jota seurataan tiiviisti etenkin loppupuolella. Kirjan alussa esitellään kuitenkin valtava määrä henkilöitä, joista suurinta osaa ei mainita sen koommin. Vähän mietin, että oliko heitä tarpeen mainita ja jopa esitellä ollenkaan, kun kuitenkin tippuivat pois pelista pitkin matkaa. Joitakin ristiriitaisuuksia hyppäsi myös silmille, tuntui ettei kaikkia ydinjoukon henkilöitäkään ollut mietitty tarpeeksi tarkkaan. Kieli oli varsinkin alussa rasittavaa lukea, sillä ensimmäisillä viidelläkymmenellä sivulla selitettiin asioita minusta ihan liikaa. Olisin mieluusti itse keksinyt ja hahmottanut niistä suurimman osan. Tarinan päästessä kunnolla vauhtiin selittelystäkin suurelta osin kyllä luovuttiin. Käännöstyö oli mielestäni myös vähän huolimatonta, alkuperäkieli paistoi joissakin kohdissa räikeästi läpi, ja muutenkin kieli tuntui vähän epäluonnolliselta.

Tarina kuitenkin oli koskettava. Kirjan tapahtumat pyörivät sisarusten Steffin ja Callien, heidän vanhempiensa, perheidensä ja ystäviensä ympärillä. Steffi etsii vielä omaa tapaansa olla ja elää, Callie taas on vakiintunut kahden lapsen äiti. Siskosten vanhemmat ovat eronneet kun nämä olivat lapsia, eivätkä vieläkään ole puheväleissä. Lisäksi on Lila, virallisesti Callien paras ystävä mutta oikeasti lähes perheeseen kuuluva. Näiden lisäksi on sitten vaihtuvia miehiä, naapureita, ystäviä ja paljon muita henkilöitä. Kirjan tapahtumat pääsevät varsinaisesti alkuun kun Steffi muuttaa New Yorkista maalle koiraa ja taloa vahtimaan, ja Callie alkaa saada kummallisia oireita. Perhettä koetellaan, mutta vastoinkäymiset myös lähentävät.

Kirja oli ihan hyvä välipalalukeminen, sellaista hakeville voin suositella.

379 s.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Paluu Nummelan ponitallille