Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies


Sinisten ympyröiden mies on ensimmäinen komisario Adamsbergistä kertova dekkari. Tutustuin kyseiseen herraan ensimmäisen kerran joitakin vuosia sitten kun luin kirjan Painu tiehesi ja pysy poissa. Kirjahyllyssä odottaa pieni rivi muita Adamsberg-kirjoja vuoroaan odottamassa.


Pariisin kaduille ilmestyy sinisiä liidulla piirrettyjä ympyröitä, joiden keskeltä löytyy sattumanvaraisia esineitä. Varsinaista rikosta ei ole tapahtunut, mutta komisario Adamsberg aavistelee niissä silti olevan jotain pahaa. Erikoislaatuinen komisario on uudessa työyhteisössä, jossa häneen joudutaan totuttelemaan. Miehen maine rikosten ratkaisijana on kaikkien tiedossa, mutta omissa maailmoissaan oleva, hajamielinen ja ulkonäöltään huolittelematon persoona koettelee aika ajoin kaikkien hermoja.

Sinisten ympyröiden mieheen liittyy myös erikoinen syvänmerentutkija Mathilde, jonka harrastuksena on seurata ja tarkkailla ihmisiä, sokea ja kiukkuinen mies Charles sekä vanha Clémence, joka etsii epätoivoisesti deittipalstalta itselleen aviomiestä. Erikoinen kolmikko pyörii mukana kun ympyröitä tutkitaan, jokainen vuorollaan epäiltynä ja tiedonantajana.

Tätä kirjaa on jotenkin hankala kuvailla, vaikka pidin siitä kovasti. Adamsbergin erilaisuus poliisina nousee selkeästi esille kun hän on uudessa työyhteisössä, jossa hänen tapoihinsa vasta totutellaan. Edellisessä lukemassani Adamsberg-kirjassa hänellä oli jo itsestäänselvelmpi asema, eikä hänen outoutensa kuvailuun käytetty ihan niin paljon aikaa. Vaikka Adamsbergiä kuvaillaan kirjassa paljon, hän jää silti jotenkin etäiseksi ja arvoitukselliseksi. Ehkäpä se johtuu hänen kummallisesta persoonastaan. Tarina on mielenkiintoinen ja mukaansatempaava, vaikka alku lähteekin liikkeelle hieman hitaasti. Loppupuolella murhaajan henkilöllisyyden melkein selvitessä jännitys alkaa kuitenkin tihentyä ja lukijana odottaa malttamattomana arvoituksen ratkeamista.

Sivuja 301.

Kommentit

  1. Eikös Painu tiehesi ja pysy poissa ole se ensimmäinen Adamsberg-sarjan kirja? Se on julkaistu 2006, Sinisten ympyröiden mies puolestaan 2012.

    Olen lukenut kaikki Vargasin suomennetut kirjat. Vargas on lempidekkaristini, joskin tunnustan, että muutoin dekkarien lukeminen jää kyllä aika vähälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painu tiehesi ja pysy poissa on tosiaan julkaistu 2006 ja se on ollut ensimmäine suomeksi ilmestynyt Adamsberg-dekkari. Sarjassa se ei kuitenkaan ole ensimmäinen, vaan niitä on suomennettu eri järjestyksessä. Normandialainen tapaus-kirjan sisäkannessa annetaan tämä järjestys (suomennetuille) kirjoille:

      Sinisten ympyröiden mies
      Kuriton mies nurin
      Painu tiehesi ja pysy poissa
      Ikimetsän sydän
      Jalattomat, elottomat
      Normandialainen tapaus

      Nämä on kyllä hyviä, tykkään itse tosi paljon Vargaksen erilaisesta tyylistä kirjoittaa dekkareita.

      Poista

Lähetä kommentti

Mitä mieltä sinä olet?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Paluu Nummelan ponitallille