Kathy Reichs: Jäinen pelko


Jäinen pelko on ensimmäinen Temperance Brennanista kertova kirja. Tämä sarja on siitä hyvä, että sitä voi lukea missä järjestyksessä vaan, sillä käsillä oleva murha on kuitenkin aina pääosassa. Tästä sarjasta on tullut luettua jo muutama tuoreempi osa ennen tätä ensimmäistä. Olen venyttänyt tämän lukemista siksi, että monesti olen huomannut sarjan ensimmäisten kirjojen olevan jollain tasolla heikompia kuin jälkimmäiset. Tämän kanssa kävi kyllä ihan päin vastoin, mielestäni tämä oli hyvin kirjoitettu, paremmin kuin muutamat uudemmat Reichsin kirjoittamat. Tarina rakentuu pitkin matkaa, enkä arvannut murhaajaa kuin vasta hiukan ennen loppua. Jännitys kyllä säilyi ihan viime metreille asti.


Kirjassa Brennan on Montrealissa, ja saa tutkittavakseen ihmisen paloiteltuja jäännöksiä. Melko pian kuolinsyyntutkijan toimisto saa myös uuden, tuoreemman ruumiin tutkittavakseen, ja Brennan alkaa miettiä sarjamurhaajan mahdollisuutta. Häntä ei kuitenkaan oteta vakavasti, ja hän saa tehdä paljon itsenäistä työtä perustellakseen arvionsa muille.  Kirjassa eletään 1990-luvun puoltaväliä, ja on hauska seurata työntekoa aikana, jolloin arkistoja alettiin pikkuhiljaa siirtää atk-järjestelmiin, eikä ihmisten ympärivuorokautinen tavoitettavuus vielä ollut itsestäänselvyys. Pientä historian havinaakin siis.

Lukaisin kirjan taas melkein yhdeltä istumalta yhden illan/yön aikana. Ja tietysti satuin olemaan yön yksin kotona, kuten melkein aina kun luen dekkareita sängyssä. Milloinkohan sitä ymmärtäisi valita jotain rauhoittavampaa luettavaa ennen nukkumaanmenoa...

Tällä osallistun 30Koetus -haasteeseen, 422 s.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Paluu Nummelan ponitallille