Ulla-Lena Lundberg: Jää

Noniin, nyt on sivistetty itseään Finlandia-palkinnon voittaneella kirjalla. Teos oli kyllä lukulistallani pitkään ennen palkintoa tai ehdokkuutta, mutta sen lukemiselle jäi aikaa vasta nyt. Sain tämän joululahjaksi, ja siitä saakka se on koristanut hyllyäni.

Odotukseni kirjasta eivät olleet kovin korkealla, lähinnä olin utelias lukemaan saaristolaisten elämästä. Olen lukenut Anni Blomqvistin Myrkyluoto- ja Anna Beata -sarjoja, ja pitänyt niissä kuvatusta karusta elämästä.

Jää on miellyttävää luettavaa, kerronta on kaunista ja rauhallista. Viimeaikaisten dekkareiden jälkeen oli välillä sellainen olo, ettei kirjassa rupea tapahtumaan mitään. No, eihän Jää tarjoile tietenkään samanlaisia jännityksellä ahmittavia kohtia kuin monet lukemistani dekkareista. 

Luotojen seurakuntaan muuttava nuori pappi perheineen on kirjassa pääosassa yhdessä seurakuntalaistensa kanssa. Pappi kuuntelee ja seuraa herkällä korvalla ja mielellä paikallisten elämää, ja sopeutuu perheineen pikkuhiljaa saariston elämään, sen kiireisiin ja toisaalta rauhallisiin aikoihin. Papin vaimo, Mona, on itse tehokkuus, ja tuo mieleeni montakin tuttuani: kun itse tekee niin asiat hoituvat nopeiten ja tehokkaimmin, muiden tekeminen kestää vaikka he kuinka sydämmellisesti tarjoavat omaa apuaan. Sanna on luodoille muuttaessaan vain noin vuoden ikäinen, ja kasvaa kovassa äidin komennossa. Isä on pappilassa kaivattu ja liian harvoin nähty hahmo, pitkät välimatkat ja ihmisten puheliaisuus vievät suuren osan papin päivistä.

Tarina on kauniisti kerrottu, mukaansatempaava ja hauska, mutta loppu jää hieman tyngäksi. Tai ehkä se johtuu siitä, että olisi halunnut lukea vielä vähän ja tietää miten kullekin lopulta kävi.

Ehkä tartun pian myös Myrskyluoto-sarjaan uudelleen, sen lukemisesta on jo vuosia. Vaikka tiedän, etten itse pärjäisi karussa saaristossa varmaan viikkoakaan, on ihmisten elämästä siellä mielenkiintoista lukea.

Tällä kirjalla kerrytän 30Koetus-haasteen sivumäärää ja samalla avaan koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013 -tilini.
366 s.


Kommentit

  1. Minulla kirjan loppu pelasti lukukokemuksen. Meinasin jo nukahtaa verkkaisuudessa ja käänteettömyydessä. Paljon latausta tässä oli. Kaipasin käännettä vain jo niin kovin paljon aikaisemmin.

    Oivallinen talvikirja kaikessa verkkaisuudessaan ja jään eri ilmenemismuodoissaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Mitä mieltä sinä olet?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Mauri Paasilinna: Rovaniemi-sarja