Kate Jacobs: Lankakaupan talvi

Lankakaupan talvi oli mukanani Tallinnan reissulla matkalukemisena. Kirja on kolmas osa sarjassa, jossa kerrotaan pienen Manhattanilla sijaitsevan lankakaupan, Walker ja tytär, elämästä. Olen itse lukenut ensimmäisen osan (Pieni lankakauppa) ja toinen osa (Lankakaupan tyttö) on odottamassa hyllyssäni. Jälleen kerran alennusmyyntien takia kirjat ovat tulleet hyllyyni väärässä järjestyksessä. Ensimmäisen kirjan luettuani olisin tietysti heti halunnut lukea toisen osan, mutta se ei tietenkään ollut paikalla kirjastossa, eikä kärsimätön luonteeni oikein jaksanut odottaa sen palautumista, joten loppujen kirjojen lukeminen jäi silloin siihen.



Kirjassa kerrotaan lankakaupan perustajan tyttären elämästä aikuisuuden kynnyksellä ja valintojen edessä, sekä lankakaupan vakioasiakkaista koostuvan ystäväpiirin elämästä yhden syksyn ja talven ajan. Koska en ollut lukenut sarjan toista osaa, olin tietysti vähän pihalla siitä mitä henkilöille oli puuttuvana ajanjaksona tapahtunut, mutta melko hyvin pysyin kuitenkin kärryillä pienten kertauspätkien ansiosta. Walkerin ja tyttären perustaja, Georgia on siis kuollut jo monta vuotta sitten, ja hänen tyttärensä Dakota etsii omaa paikkaansa maailmassa. Hän on löytänyt äitinsä jäämistöistä keskeneräisen villapaidan, jota hän alkaa kutoa valmiiksi. Samalla hän pohtii elämäänsä ja äitiään itsekseen ja ystäviensä kanssa.

Pidin tästä kirjasta sellaisena lukemisena, johon ei tarvitse ihan täysillä keskittyä. Sitä pystyi ihan mainiosti lukemaan niin terminaalin hälyssä kuin laivan käytävällä melko epämukavasti istuen, eivätkä pienet keskittymisen herpaantumiset johtaneet juonesta tipahtamiseen. Samasta syystä kirjan pystyi keskeyttämään milloin vain tarve vaati, ja lukemisen jatkuessa pääsi kuitenkin hyvin kärryille. Hyvin kevyttä lukemista siis, ei vaadi kauheasti omaa pohdiskelua lukemisen ohella. Vaikka kirja onkin sellainen hyväntuulinen kuvaus Dakotan elämänmenosta, kävi se osittain vähän tylsäksikin. Hassu kirja siinä mielessä että luin sitä toisaalta ahnehtien ja toisaalta pystyin jättämään sen pitkäksi aikaa lojumaan ilman sen suurempaa lukemisen poltetta. Tämä kirja on varmaan juuri sopivaa matkalukemista, ainakin itselläni täytti hienosti sen tehtävän.

Aion vielä lukea sarjan keskimmäisen (ja muistaakseni paksuimman) kirjan, mutta luultavasti Kate Jacobsin tuotanto jää osaltani siihen. Olen muutamaan otteeseen selaillut hänen Lohturuokaa-kirjaansa, mutta mielenkiinto ei ole riittänyt sen mukaan ottamiseen. Ehkä oma mielenkiintoni Lankakauppa-kirjoissa keskittyy käsityöharrastukseni kautta enemmänkin siihen lankapuoleen, ja ihmissuhteet ja ruoka tulevat sitten siinä sivussa. Onhan siitä mielenkiintoista lukea, miten Manhattanilla sijaitseva lankakauppa pyörii! Lankojen ja käsitöiden lisäksi ruoalla on melko keskeinen osa näissä kirjoissa, ja ainakin ensimmäisen ja viimeisen osan loppuun oli listattu tekstissä mainittuja ruokaohjeita.

Suosittelisin tätä kirjaa ehkä sellaisille, jotka kaipaavat jotain hyvin kevyttä, ei valtavaa keskittymistä vaativaa kirjaa esim. matkalle tai jonkin vaativamman kirjan vastapainoksi, "välipalaksi". Kirjojen saamasta suuresta suosiosta huolimatta luulen, että vaativampi lukija alkaa helposti haukotella näiden kirjojen äärellä, varsinkin jos langat, käsityöt ja ruoka eivät ole hänen oman mielenkiintonsa keskiössä. Jos haluat kokeilla näitä kirjoja, kannattaa luonnollisesti aloittaa siitä ensimmäisestä osasta. :) Ihan tietysti siistä syystä, että tarina alkaa siitä kirjasta, ja toiseksi koska se oli ainakin omasta mielestäni paljon mukaansatempaavampi kuin tämä kolmas opus.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Enni Mustonen: Pohjatuulen tarinoita

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Mauri Paasilinna: Rovaniemi-sarja